Tervetuloa Kissalaamme Guapo!

Tervetuloa Suomeen!

  21.9 saapui uusin tulokkaamme Helsinki-Vantaan Lentokentälle. Rauhallinen poika ei paljoa matkasta tuntunut stressaavan ja hotellissa tutkaili paikkoja kovinkin uteliaana. Tokihan uusia asioita olivat mm. lapset, joihin poika ei oikein tuntunut tietävän miten suhtautua, mutta ei suunapäänä paennut paikalta. Guapo tuntui heti alusta asti olevan avoin ja rakastava kissa, äärimmäisen utelias ja valmis tunkemaan nenäänsä ihan minne vain.

Ja mistäkö kaikki lähti? En tiedä. Joskus vain käy niin, että tulee tilaisuuksia ja niistä on otettava kiinni. Jep, olin nähnyt Guapon jo edellissyksynä, Hakiessani Doraa Suomeen ja ihastunut tähän kissaan. Guapo ja Dora ovat täyssisarukset, eri pentueista tosin, eli Guapo on 2 vuotias kollipoika. Aluksi toki epäröin uuden kollin ottamista meille, mutta viimein perheeni antoi minulle luvan ja siitä se sitten alkoi!

Jenkkikissa Suomen syksyssä

Olin ottanut huomioon Guapon aiemman elämän ja annoin hänelle rauhan palautua pitkästä matkasta. Kaikkineen koko matka USAsta Suomeen oli kuitenkin kestänyt melkolailla 15 tuntia. Ja muutama päivä hotellissa ennenkuin saatoimme palata kotiin. Sijoitin Guapon kodinhoitohuone/kylpyhuonetilaan ja sauna osoittautui hänen mielestään turvallisimmaksi paikaksi. Pyrin myös pitämään ruokinnan samanlaisena, eikä Guapo tuntunut siitä ottavan stressiä ja alkoi syödä jo ensimmäisenä iltana suhteellisen hyvin.

Vähitellen Guapon uteliaisuus voitti ja vähän kerrallaan hän tutkaili, kuunteli, tutustui ja sopeutui. Viileä syksy ilma ja lämmityskauden avaus toi hieman lisäjännitystä, mutta takkatulen lämmössä makoilu sopi hyvin Guapon filosofiaan. Toki hän onnistui polttamaan turkkiaan hieman, koska meni istumaan takan luukkujen eteen juuri kun siellä oli roihut, mutta pahempaa ei tapahtunut eikä Guapo ole siihen enää yrittänyt. Takan edustalla oleva sohva on nykyään se paras loikoilupaikka.

Guapohan on siis mustahopeatäplikäs. Hänellä on hyvä kontrasti ja kuten jo sainoinkin - upea luonne! Ihanan vihreät silmät vain kruunaavat kokonaisuuden. Odotan kovasti näkeväni tämän kollin jälkeläisiä, joita pitäisi tulevaisuudessa syntyä.

Nykyään Guapo on tiivis osa meidän arkeamme ja näyttää siltä, että hän on myös valloittanut muitakin sydämiä. Varsinainen hurmuripoika! Tai sitten sen tekee se avoimmuus, jota Guapo osoittaa kaikille, jotka vain häneen huomionsa suovat. Ihastuttava otus kertakaikkiaan.

Pidemmittä puheitta... Tervetuloa Suomeen Pikespeak Guapo of Hiutaleen ja suunnattomat kiitokset kasvattajalle Dian Darrille tästä upeasta kissasta!

~Jutta

Pennuista luopuminen

 "Mutta kun ne on niin ihania!"

Kyllähän kissanpennut ovat ihania. Ne ovat hellyyttäviä, ihania pieniä karvapalleroita, joita voi mussuttaa ja sylitellä ja silitellä ja leikitellä. Kissankasvattajana näen pentujen syntyvän ja niiden kehittyvän ja tämä reilu 13 viikon mittainen rupeama on jälleen näyttänyt minulle kuinka ihmeellistä elämä onkaan. Aina niistä ensimmäisistä supistuksista ja siitä märästä mytystä lähtien pääsen näkemään tähän hetkeen ja joskus vähän pidemmällekin.

He ovat jo aivan kissannäköisiä. Hampaat ovat vielä vauvahampaat mutta varmasti on tuloillaan jo ne sapelit, joilla mennäänkin sitten loppuelämä. He osaavat käydä hiekkalaatikolla, osaavat riehua ja osaavat kehrätä. Osaavat myös olla riiviöitä ja tiputtaa kaikkea ja mahdollista alas. Loppujen lopuksi ne viimeiset viikot tekevät sen, että luopuminen on helpompaa.

Äitiä ikävä?


Tokihan pennulla tulee olemaan ikävä omaa emoaan sekä tuttuja piirejä. Mutta tasapainoinen, terve lapsi omii hyvin nopeasti uudet alueet ja etsii uuden emon itselleen. Tai lähinnä siis ihmisen. Monesti ovat emokissat vieroittaneet pentunsa jo kauan ennen luovutusta, mutta kuten kuvasta näkyy, Dora heltyi sirutus/rokotus reissun jälkeen ja lapsoset pääsivät nauttimaan läheisyydestä. En usko, että imeminen merkitsi enää ravinnonsaantia, vaan enemmänkin lohduketta ja rauhoittavaa tunnetta?

Melkein sanoisin, että emokissa kaipaa pentujaan pidempään kuin pennut emoaan. Sinällään on ihan kiva kun yksi jää pidemmäksi ajaksi vaikka samalla toivoisin, että kaikki lähtisivät kerralla. Tämä siksi, ettei emo ala imettämään uudelleen tosissaan ja tämä ainokaiseksi jäänyt muodostu äiteenpojaksi. Omilla emokissoillani olen nähnyt molempia. Yksi imetti vielä 7kk ikäistä poikaansa (kyllä, estin ainakun näin...) ja yksi kieltäytyi imettämästä enää n. 9 viikkoisia lapsiaan. Ja kaikista on kasvanut suhteellisen täysjärkisiä aikuisia.

Lohtutissittelyä

Ja yksi yhä jäljellä!

Hiutaleen Exponenttifunktio jäi sittenkin ilman omaa kotia. Joskus näin käy, että jos sovittu juttu kaatuu johonkin, ja kuten tämän pennun kohdalla, en ole kuullut perheestä kahteen viikkoon. Elämässä sattuu kaikenlaista, mutta vaikka kuinka pyrin ajattelemaan positiivisesti, mieltä tietenkin kaihertaa kyselyn tarkoitus, varsinkaan, kun viesteihin ei enää vastata? Onko sattunut onnettomuus, onko kenties löytynyt toinen pentu? Oli niin tai näin, ehkä pitäisi itsekin ajatella niin, että kenties se toinen saattaa olla huolestunut, ja ilmoittaa emme ota pentua/otimme toiselta kasvattajalta jne.

No mutta, Exponenttifunktio on siis yhä vailla kotiaan. Valitettavasti oma elämämme otti hienoisen hullunmyllykierroksen tässä samaan aikaan ja vaikeuttaa monia asioita. Isopappa Rufus huolehtii kyllä pojasta, Doralta alkaa tulla jo käpälää poskelle lähestymisyrityksistä. Alla olevasta kuvasta näkee niin hyvin, kuinka samanoloisia nämä kaksi kissaa ovat. Rufus - elämäni suuri rakkaus, sekä Exponenttifunktio - pieni kehräävä eläin. Sukupolvien kuilu on tässä kuroutunut kauniisti kiinni ja oikeastaan on ihana nähdä Rufuksen piirteiden siirtyminen eteenpäin.

Kenties sinun kotiisi?

Suorastaan palan halusta kertoa uudesta tulokkaastamme USAsta, mutta hänestä ensi kerralla sitten enemmän...

Talvisiin tunnelmiin!

~Jutta

Syyskuinen näyttelyviikonloppu Helsingin Vuosaaressa

Näyttelyn riemukas yllätys?

Oli kenties kastraattina mukaan lähtenyt Rufus, joka valloitti olemuksellaan monen tuomarin. Tämä rauhallinen ja leppoisa poika vain viihtyi kehässä ja sen kyllä näki. Tosi omistajan mielestä kunto olisi voinut olla hoikempi, mutta eipä tuosta mahasta sanonut kukaan mitään. Näyttelyllisesti lilatäplikäs oci ei ole se parhain, varsinkaan kun puhutaan jo nelivuotiaasta miehestä, jolla turkin pohjaväri on jo syönyt kontrastia. Näin vain on, eikä sille voi mitään, mutta kyllä Rufulla täplät näkyvät, ja luonne on niin upea etten voi enempää kissalta toivoa.

Rufus siis keräsi plakkariin 33 grandipistettä ja tulee luultavasti käymään näyttelyissä nyt sitten sen verran vielä, että saadaan meidän kissalaamme kenties toinen grandi, Grand Premior.

Ja ei. Se EI ole lihava. Ainakaan kukaan tuomari ei mahasta huomauttanut ääneen, kuten eräälle kanssakilpailijalle huomautettiin. Ja kyllä. Rufus on ikuisella dieetillä... :D

Näyttelyissä näyttelyn, vai ihmisten vuoksi?

Totuushan on, että minulla ei ole hirveää halua saada mitään huippunäyttelykissaa. Toki olen aina onnellinen omieni pärjätessä, ja tottakai ruusukkeiden kotiinvienti saa rinnan rottingille ja mielen hyväksi. Mutta totuus on, että minua CFFn kissanäyttelyissä houkuttaavat ihmiset. Se leppoisa ja rento tunnelma ja hyvä fiilis, joka näyttelyn jälkeen jää. Se, että siellä näkee ihmisiä, joita ei muuten tule nähneeksi ja se, että siellä olen tutustunut moniin tuttaviin, ja saanut paljon enemmän irti.

Kissanäyttely on sanana monille hepreaa ja merkitsee valtavia halleja, satoja kissoja pienissä häkeissä. Toki Suomessa on muistettava, että täällä näyttelyitä järjestää kolme eri kissajärjestöä, Kissaliitto, CFA sekä TICA. Itse olen nyt kiinnostunut käymään CFAn lisäksi myös TICAn näyttelyssä, eli kenties siellä jälleen nähdään? Mutta loppujen lopuksi. Kuten jo sanottua, ne ihmiset, se tunnelma. Se minua näyttelyissä kiehtoo.

Katsaus Hiutaleen kissalan mannekiineihin  (rakkailla lapsilla on paaaljon lempinimiä... <3 u="">

Hiutaleen Alma "IKILLYOU" Alatar, sinitäplikäs naaras, om. Suvi Pitkänen

Hiutaleen Elias "PitkätOnPiuhat" Elendil, ruskeatäplikäs kolli, om. Suvi Pitkänen

Dreamtigers Amethyst "Softball" 4 Boliviliki, lilatäplikäs poika, om. Jutta & Juhana Keskinen

Hiutaleen Lasse "MissäMääOon" Lissuin, suklaatäplikäs kolli, om. Jutta & Juhana Keskinen

Hiutaleen Estelle "ThePrinsessa" Elwing, ruskeatäplikäs naaras, om. Kaija Pajala

Kuvista tässä kiitos Suvi Pitkänen, olet vaan ihan paras!

Cheers! Jutta sekä täplikäs silmäpussijengi <3 br="">

Villikkojen kasvua

Pienten villikkojen suuri elämä

Kyllä, alamme olla ajassa jolloin kuvia saa vain nukkumista pennuista. Ja aina se yksi on jossain paikassa x. Pennut elävät nykyään vapaasti muun perheen keskellä, joskin vanhat mummelimme Inesis sekä Lucie eivät näistä rasavilleistä välitä. No Lucie nyt välillä, innostuu jopa leikkimään, mutta Inesis tarjoaa vain kärkevää kielenkäyttöä ja käpälää.

Onneksi nämä lapsoset osaavat kunnioittaa vanhan rouvan mieltä ja pysyvät poissa hänen tieltään. Meillä käydään hiekkiksellä hienosti, ruokaa menee enemmän kuin uskoisi ja kaikki maistuu. Pennut ovat saaneet erilaisia lihoja, märkäruokia ja Sanabellen Kitten ruokaa sulassa sovussa vaihdellen. Haluan totuttaa nämä syömään mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti, uusien omistajien halu ruokinnan suhteen on sitten heidän valittavissaan.

Suosikkiko?

Dora on ominut tämän pienen lilahopean tyttösen omaksi lapsekseen. Sinällään jännä yhteensattuma, tai sitten nämä ovat vain värirasisteja. Tämä lapsi saa hoivaa ja huolta enemmän kuin muut. Mikä on kyllä jännä huomata, koska Dora on ensimmäinen naaras joka ei ole missään vaiheessa purrut viiksiä pennuiltaan, saattaa huutaa koska ON HUKANNUT LAPSENSA! Ja muutenkin touhuaa välillä hassuja. Välillä tuntuu, että myös lapset piiloutuvat emältään - tahallisesti.

Jaa että missä ne kolme muuta olivat kuvanottohetkellä? No babysitterin luona tietenkin! Tai no Onhan hän isoisoisä.

Ja vielä haluan jakaa tiedän kanssanne meidän lapsien leikkimistä...

Hiutaleen jälkikasvut

Terveisin

~Jutta

Valokuvauksen riemuvoitto

Kissojen kuvaaminen

Hei, sehän on helppoa! Ai on vai...

Todellisuus kissojen kuvaamisesta taitaa riippua rodusta ja yksilöstäkin. Meillä kuvaaminen on ihan onnensa kauppaan, räpsin kuvia ja rukoilen ja toivon, että niistä tulisi julkaisukelpoisia. Eli 100 räpsyä kohden on yksi hyvä kuva. Loput ovat parhaimmillaan tällaisia:

Kyllä. Siinä oli kissa sillä hetkellä kun painoin laukaisinta. Toki kamerani on vanha ja hidas, ja haaveissa kapine, joka ottaa nopeasti kuvia, tarvitsematta paljoakaan kohdennusta ja valoa ja joka pysyisi ocicattien mukana. Onko sellaista edes keksitty?


Kyllähän kuvaaminen riippuu malleistakin. Jos yhden ottaa esiin, ovat toiset siinä katsomassa että mitämitämitä, koska se että yksi on jossain yksinään, tarkoittaa aivan varmasti sitä, että se yksi saa jotain, jota muut eivät saa. Selkeää eikös? Mutta pointti on siis siinä, ettei kuvaan tahdo saada yhtä, vaan useamman. Eikä niitä useampaa saa kokonaisena kuvaan mitenkään päin, vaan yhdestä näkyy jalka, toisesta puoli kroppaa ja kolmannesta kylki. Yksi tietenkin ehti jo tässä vaiheessa juosta pois kuvasta...

Ja lopputulos on jotakuinkin tämmöinen:

JA NYT SEURAA HAASTE! Tässä on kaksi onnistuneita otostani, onko sinulla jemmassa vastaavia? Pistä ne esiin blogiisi, facebookkiin ja pistä juttu kiertämään. Katsotaan millaisia kissakuvauksen riemunkukkasia tuleekaan esiin... 




 "MOOUUUU!"

Meillä siis alkoi ruokailut nyt kunnolla. Pennuille on tarjottu laajalla valikoimalla erilaisia penturuokia ja aivan omatoimisesti kävivät maistelemassa myös kastraattiruokia. (Pitkä ja sotkuinen juttu). Ja hyvin maistuu. Toisista ruuista menee maha hieman löysälle, mutta varsinaista ripulointia ei ole ollut. On kiva huomata pentujen erilaisia tapoja syödä, molemmat tytöt ovat suhteellisen siistejä, Enska (suklaahopea poika) syö useimmiten jalat lautasella ja Expis puolestaan saapuu usein viimeisenä kipolle.

Tarkoitus olisi maistella vielä lihaa eri muodoissaan ja vähitellen ottaa myös kuivaruokaa mukaan makusteluun enemmän.

Syömisen oppiminen aiheuttaa välttämättä myös pottatreenit. Aluksi ongelma oli siinä, että Dora tahtoi raahata lapset pois hiekkalaatikolta, koska nämä huusivat sinne mennessään hädän merkiksi. Piti pistää Dora välillä jäähylle, jotta lapset pääsivät tutustumaan hiekkalaatikkoon ja opettelemaan sen käyttöä. Jälleen on pennuilla iso ero. Tytöt ja Enska ovat siistejä, Expis sen sijaan tahtoi tehdä pitkään tarpeensa lattialla olevalle pyyhkeelle. Aika aikaansa kutakin ja kuten kuvasta näkyy, kaikki taapertavat jo ihan varsinaiselle hiekkikselle.

Ovat hienoja yksilöitä nämä lapsokaiset. Ja kolme vielä hyvää kotia vailla!

~Jutta

Lapsia lattiat täynnä

Meillä liikutaan!

Pienet pörröiset pallot ovat saaneet jalat alleen ja liikkuvat jo vauhdilla paikasta toiseen. Eipä siinä mitään, mukavan noita on katsella, mutta kun myös oma ihmisjälkikasvumme on oppinut liikkumaan ja haromaan tavaroista kiinni... Ei ehkä maailman paras yhtälö. Dora on aika rakastanut vauvaamme yli kaiken eikä ole huolissaan pennuistaan vaan seuraa vain vieressä.

Minä sen sijaan olen. Ihmislapsen ote on niin tiukka ja ymmärtämys vielä niin pieni, että vahinkojen sattuminen ole kaukana. Niimpä kaivoin jälleen esiin pentuaitauksen palaset ja eristin pörröisille lapsosille turvallisen alueen Doran valitsemalta alueelta.

Kiinnostus kuitenkin on molemminpuolinen. Ihmislapsi ja pörröinen kissalapsi ovat näemmä hyvinkin samalla aaltopituudella - ja molemmilla näkyy olevan äiti tautalla vahtimassa tutustumista. Kuvassakin näkyvä aita on turvallisuussyistä meillä niin kauan kunnes se todetaan hyödyttömäksi ja poistetaan.

Innostusta vain riittää. Päivittäinen rituaalimme on nykyään käydä tervehtimässä pentuja, puhua niille ja uskoisin tästä pienestä ihmislapsesta kasvavan aikanaan aikamoinen kissatyttö. Eikös vain?

Pentujen elämään ei vielä paljoa sovi, mutta huomenna he saavat hiekkalaatikon. Ja loppuviikosta he saavat ensimmäiset maistiaiset kiinteästä ruuasta! Olen hieman myöhässä asian kanssa, mutta kattoremontti vei aikaa, rahaa ja energiaa enemmän kuin uskoinkaan ja nyt kun se on valmis ja ohi ja finito... Pystyin taas keskittymään kunnolla pörröisten vauvojeni elämään.

Onneksi tissibaari on vielä hyvin toimiva. :)

Ensi kerralla katsotaan kuinka pottailut ja syömiset onnistuvat näiltä einsteineiltä!

~Jutta

Pennuntuoksuinen postaus

Apua! Ne karkaavat!

Kuten edellisessä postauksessa jo lupailin, on nyt luvassa pennuntuoksuinen päivitys. Meille siis syntyi Hiutaleen E2-pentue eli ”einsteinit”, 5.7.2013 aikamoisella syöksysynnytyksellä. 4.7 katselin emoa, joka söi normaalisti ja tuli nukkumaan sänkyymme normaalisti ja mietin, että eipähän se huomennakaan mitään tee. Noh, aamukuudelta sitten kävin syöttämässä oman vauvani ja vilkaisin samalla Doraa, joka siis nukkui jaloissamme, pää tyynyyn  ja unta palloon!

… kello 8.30 heräsin syvästä unesta, koska unenkin läpi kuulin äänen, joka EI kuulu meidän asuntoomme. Uniset aivot lajittelivat tietoa muutaman sekunnin ja kyllä, pienen pennun äänihän se. Nopea liikkeelle lähtö, huoneen skannaus ja jälkien tarkastus. Lapsivesi oli (tietenkin…) mennyt meidän sänkyymme, pentu syntynyt lattalla olevaan koiran petiin, josta Dora oli lähtenyt viemään sitä eteenpäin ja epävarmana nyt huusi pennun vieressä apua.

Enpä muista koska olisin niin nopeasti pystynyt liikkumaan heti heräämisen jälkeen.

Pentupesä oli jo valmiina, ja sinne koppasin jo syntyneen vauvan ja avustin Doraa pääsemään äidinvaistoihinsa kiinni kun tajusin, että toistahan sieltä pukataan. Onneksi kaikki tavarat olivat silleen valmiina, ettei ihan varaston syövereistä tarvinnut lähteä hakemaan vaan sain synnytysalueen valmiiksi alta aika yksikön. 

Huhhuijaa, alkoi se päivä sitten näinkin...

Puolen päivän aikaan sitten istuin keittiössä tuttavan kanssa aamukahvilla ja pesäkopassa tissitteli tyytyväisenä neljä suloista ocicatin pentua. Näinkin voi siis käydä. Dora on loistava äiti ja hoitaa lapsiaan huolella. Olin hieman huolissani hänen syömisistään, mutta ilmeisen turhaan, ruokahalu on nyt imettäessä kaksinkertaistunut! Hirveällä vauhdilla maalimaan syntyi siis Hiutaleen Ei-Negatiivinen alias Blondi (beigehopea tyttö), Hiutaleen eOnNeperinLuku (lilahopea tyttö), Hiutaleen Exponenttifunktio (lilahopea poika) sekä Hiutaleen EonÄmCeeToiseen (suklaahopea poika).  

Nimien taustalta löytyy idea, jonka perusteella tämä pentue erottuu muista nimeämisistä. Normaalisti käytän suomalaista nimeä ensimmäisenä ja toisena Tolkienin maailmasta poimittua nimeä. Halusin myös muodostaa pentueista kissalan nimen eli H,I,U,T,A,L,E1-pentueet ovat jo olemassa samoin tietenkin E2. Tokihan lapsille tulee kutsumanimet, kuten nyt beigehopealle tytölle nimi Blondi. Se, miksi tästä pentueesta tuli Hiutaleen Einsteinit, on se julkinen vitsi pentujen isän Lassen yksinkertaisuudesta sekä Dora blondiudesta. Niimpä lapsista oli tultava älykköjä kerrakseen.

Rakkautta sukupolvien yli

Pentujen ollessa 2 viikkoisia Dora päätti, että omassa huoneessa lokoilu on tylsää ja siirsi pesueensa olohuoneeseen, suojaisaan paikkaan. Minä kiikutin pesän perässä ja annoin myöten. Dora on emona hyvin määrätietoinen ja komentelevakin ja tämän näin sillä hetkellä kun tajusin pentujen olevan päivähoidossa Rufuksen (pentujen isänemänisän) kainalossa! Hieman hätkähdin, mutta lempeä Rufus vain nuoli ja hoivasi lapsenlapsenlapsiaan ja jossain vaiheessa Dora tuli paikalle ja asettui imettämään, jolloin Rufus siirtyi hieman kauemmaksi.

Perheonnea.

Laitampa muutaman videonpätkänkin mukaan tähän postaukseen.

ruokailuhetki

Tässä pennut ovat syömässä. Tytöt vasemmalla ja pojat oikealla ja ruokailutavoistakin jo näkee sen.

Vauhtia pariviikkoisena

Tässä on puolestaan jo mallia tulevaisuudesta. Voitte vain kuvitella millaista meillä on muutaman viikon päästä! Saatan postata videon, jossa on ehkä häntä, ohivilahtavia pilkkuja, kasauma pentuja lattialla ennen kuin kaikki katoavat erisuuntiin tsm.

"Apuaaa, Miten täältä pääsee pooooiiis!"

Viimeisenä (mutta ei vähäisimpänä!) video pentueen emosta. :D

~Jutta ja Hiutaleen ocit