Kissalan elämää parhaimmillaan.
Usko ja Rufus nauttiivat poikamiesboksistaan alakerrassa ja ovat omineet sen lukaalin itselleen. Olen vapaapäivinä saattanut nukkua päiväunia siellä sohvalla poikien kanssa takan lämmössä ja se on tassuterapiaa parhaimmillaan.
Nako pitää selvästi poikamme huonetta turvasatamanaan ja saan päivä päivältä enemmän uskoa siihen että hänestä vielä saadaan laumamme jäsen. Kysymys ei ole niinkään siitä, että Nako ei haluaisi. Vaan siitä, että hän olettaa selvästi, että kaikki kontakti toisiin on alistamista tai taistelua. Eli Nako sähisee jo valmiiksi, koska pelkää. Päivä päivältä olen kuitenkin totuttanut häntä ja siinä samassa meidän omia tyttöjämme uuteen tilanteeseen. Sinällään Inesis ja Nako voivat jo olla vapaasti, vaikka Insku onkin hieman raju leikkijä Nakon itsetunnon kannalta. Mutta Lucien ja Nakon välit ovat herkemmät ja sitä myöten aremmat. Puhutaan kuitenkin lauman kahdesta lisääntymiskykyisestä naaraasta.
Meillä elellään rauhallisesti. Niin rauhallisesti kuin Ocicat-perhe vain pystyy elämään. :) Pienet sähinät ja pähinät kuuluvat arkeen, enemmän huolestuisin jos niitä ei enää kuuluisikaan.
Jouluun on koko ajan vähemmän aikaa. :D
perjantaina 20. marraskuuta 2009
lauantaina 24. lokakuuta 2009
lauma kasvaa,
Joskus asiat etenevät hurjaa vauhtia.
Eipä sitä olisi uskonut, että tämän vuoden lopulla meillä olisi kaikkiaan viisi ocicattia asumassa. Mutta asioiden edelle.
Näyttely meni hyvin, Rufus käyttäytyi hienosti, vaikkakin sai paikan vetoisuuden vuoksi flunssan itselleen. Se ei tahdo oikein mennä oli, joten ensi viikolla taitaisi olla eläinlääkärireissu edessä. Sinällään kissan ainoa vika oli "pienehkö" epätasaisuus. :D XL-kroppa ja S-koon pää. Voe voe näitä nuoria, tasaista kasvua taitaa olla vaikea saada. Immu puolestään leikki kuollutta lauantain ja vasta sunnuntaina oli enemmän oma itsensä. Vaikka saikin moitteita pienistä pilkuistaan, olin erittäin ylpeä.
Viime aikoina on sattunut paljon ja kaikenlaista henkilökohtaisella puolella, joten olin aivan unohtanut sen, että Nako oli tulossa juuri tästä näyttelystä meille asumaan. Huhhuijaa, mitään valmisteluja en ollut siis tehnyt ja palasin kotiin kolmen kissan (Rufus, Usko ja Nako) kanssa. Hieman sain vinon katseen aviomieheltä, mutta ei sen kummempaa.
Eli meillä on hieman lauman keskeistä kärhämää. Inesis ja Lucie olivat aluksi hyvin uteliaita, mutta Nakon saatua enemmän itseluottamusta ja sitä myöten enemmän halua (ja voimaa) sanoa vastaan, alkoivat nämä sähinät ja pähinät. Nakon suunnalta siis. Inesis ja Lucie eivät mene päälle, mutta kyllähän sitä karvat pystyssä katsellaan että mikähän kaverille tuli. Noh, aika aikaansa kutakin. Nako on kuitenkin jo kaksi vuotias, eli sopeutuminen vie varmasti aikaa.
Nakohan on siis Rufuksen morsian, ja joutui edellisessä kodissaan ongelmiin erittäin dominoivan naaraan kanssa.
:) Onneksi on isot tilat, ja vaikka joka kissalle oma huone. Enempää ei kyllä kärsi pitää, alkaa loppua jo aikakin, kun jokaisen kanssa haluaisi viettää aikaansa ja helliä ja rapsutella.
~JuttaK
Eipä sitä olisi uskonut, että tämän vuoden lopulla meillä olisi kaikkiaan viisi ocicattia asumassa. Mutta asioiden edelle.
Näyttely meni hyvin, Rufus käyttäytyi hienosti, vaikkakin sai paikan vetoisuuden vuoksi flunssan itselleen. Se ei tahdo oikein mennä oli, joten ensi viikolla taitaisi olla eläinlääkärireissu edessä. Sinällään kissan ainoa vika oli "pienehkö" epätasaisuus. :D XL-kroppa ja S-koon pää. Voe voe näitä nuoria, tasaista kasvua taitaa olla vaikea saada. Immu puolestään leikki kuollutta lauantain ja vasta sunnuntaina oli enemmän oma itsensä. Vaikka saikin moitteita pienistä pilkuistaan, olin erittäin ylpeä.
Viime aikoina on sattunut paljon ja kaikenlaista henkilökohtaisella puolella, joten olin aivan unohtanut sen, että Nako oli tulossa juuri tästä näyttelystä meille asumaan. Huhhuijaa, mitään valmisteluja en ollut siis tehnyt ja palasin kotiin kolmen kissan (Rufus, Usko ja Nako) kanssa. Hieman sain vinon katseen aviomieheltä, mutta ei sen kummempaa.
Eli meillä on hieman lauman keskeistä kärhämää. Inesis ja Lucie olivat aluksi hyvin uteliaita, mutta Nakon saatua enemmän itseluottamusta ja sitä myöten enemmän halua (ja voimaa) sanoa vastaan, alkoivat nämä sähinät ja pähinät. Nakon suunnalta siis. Inesis ja Lucie eivät mene päälle, mutta kyllähän sitä karvat pystyssä katsellaan että mikähän kaverille tuli. Noh, aika aikaansa kutakin. Nako on kuitenkin jo kaksi vuotias, eli sopeutuminen vie varmasti aikaa.
Nakohan on siis Rufuksen morsian, ja joutui edellisessä kodissaan ongelmiin erittäin dominoivan naaraan kanssa.
:) Onneksi on isot tilat, ja vaikka joka kissalle oma huone. Enempää ei kyllä kärsi pitää, alkaa loppua jo aikakin, kun jokaisen kanssa haluaisi viettää aikaansa ja helliä ja rapsutella.
~JuttaK
sunnuntaina 4. lokakuuta 2009
Hiljaiseloa
Ja odotellen uutta näyttelyä Helsingin vuosaaressa. Rufus, Usko ja yllättäen Immu liittyy seuraamme ja lähdemme avoimin mielin kohti näyttelyä.
Kotona olemme jälleen palanneet hieman kiristyneeseen tilaan. Inesis on oksennellut muutaman kerran ja haluaisi selkeästi vain olla. Sinällään hänen voinnissaan ei ole vikaa, ja tokihan näitä kausia on tullut ja lopulta pullahtanut sellainen karvakerä ulos. :) Saattaa olla syynä myös ruuan vaihto. Otin väliaikaisesti steriloiduille kissoille tarkoitetun ruuan käyttöön. Syynä tähän taas on vanhan rouvan hieman pyöreäksi käynyt muoto. :D
Toki pyöreyttä on myös pojilla. Usko on myöskin (päästyään varastamaan penturuokia) onnistunut kasvattamaan kauniin kummun ja yllättävää kyllä. Kasvava kollipoikamme on aikamoinen suursyöppö ja omistaa kauniin, pyöreän pentumasun. Ehkäpä on aika siirtyä toisenlaiseen ruokintatyyliin?
Rufus on kyllä varsinainen herranterttu pojaksi. Toistaiseksi ei merkkiäkään kolleilusta, kehrää sylissä ja ovat Uskon kanssa varsinainen pari.
Rakkautta ovat omat pilkut. <3
Kotona olemme jälleen palanneet hieman kiristyneeseen tilaan. Inesis on oksennellut muutaman kerran ja haluaisi selkeästi vain olla. Sinällään hänen voinnissaan ei ole vikaa, ja tokihan näitä kausia on tullut ja lopulta pullahtanut sellainen karvakerä ulos. :) Saattaa olla syynä myös ruuan vaihto. Otin väliaikaisesti steriloiduille kissoille tarkoitetun ruuan käyttöön. Syynä tähän taas on vanhan rouvan hieman pyöreäksi käynyt muoto. :D
Toki pyöreyttä on myös pojilla. Usko on myöskin (päästyään varastamaan penturuokia) onnistunut kasvattamaan kauniin kummun ja yllättävää kyllä. Kasvava kollipoikamme on aikamoinen suursyöppö ja omistaa kauniin, pyöreän pentumasun. Ehkäpä on aika siirtyä toisenlaiseen ruokintatyyliin?
Rufus on kyllä varsinainen herranterttu pojaksi. Toistaiseksi ei merkkiäkään kolleilusta, kehrää sylissä ja ovat Uskon kanssa varsinainen pari.
Rakkautta ovat omat pilkut. <3
torstaina 20. elokuuta 2009
Näyttelykuulumisia.
Viikonloppuinen näyttely meni hyvin. Rufus osasi olla hienosti ja otti varsin rennosti koko ajan. Saimme myös odottamamme oman Sturdin, joten oma pesä, paras pesä. <3
Ei enää taistelua näyttelyverhojen kanssa, eikä desifioimisia. Ja koska kyseessä on tuplasturdi, saan mukaani aina joko kaksi kissaa, yhden kissan tai kaksi ei-toistensa-kanssa-toimeen-tulevaa kissaa... Sturdin saa jaettua kahteen osaan, niin että saan siis kaksi omaa pesää.
Erinomainen keksintö.
Mutta näyttelyyn. Rufus oli kaksi kertaa ocipentujen ensimmäinen, kaksi kertaa toinen ja kaksi kertaa kolmas. Hän oli erittäin kyllästynyt koko ajan arvostelussa ollessaan ja sanoisin, että vain puolet tuomareista osasi loppujen lopuksi käsitellä häntä kunnolla. :) Mutta en ole pettynyt, kaikkea muuta. Olen ylpeä pikku mussukastani, joka kyllä kasvaa semmoista vaihtia että alta pois. Oikein mietityttää kuinka iso poika hänestä kasvaakaan, kun nyt jo mitat alkaavat olla Uskon tasoa.
Uusi elämämme tytöt vs pojat on alkanut erittäin hyvin. Olen jakanut jokaisella aikaa olla meidän kanssamme, ja osan ajastaan he viettäävät omissa tiloissaan. Tarkoittaen siis meidän makuuhuonettamme (tyttöjen reviiri), poikamme huonetta (poikien reviiri) ja muuta kämppää. Alakertaan on vielä tarkoitus muokata yksi laaja tila matkamme ajaksi pojille, koska vaikka saan heille hoitajan, en halua sulkea heitä vain yhteen huoneeseen.
Niin. Viikon päästä Pariisiin.
Sitä odotellessa...
~Jutta ja hiutaleen pilkut
Ei enää taistelua näyttelyverhojen kanssa, eikä desifioimisia. Ja koska kyseessä on tuplasturdi, saan mukaani aina joko kaksi kissaa, yhden kissan tai kaksi ei-toistensa-kanssa-toimeen-tulevaa kissaa... Sturdin saa jaettua kahteen osaan, niin että saan siis kaksi omaa pesää.
Erinomainen keksintö.
Mutta näyttelyyn. Rufus oli kaksi kertaa ocipentujen ensimmäinen, kaksi kertaa toinen ja kaksi kertaa kolmas. Hän oli erittäin kyllästynyt koko ajan arvostelussa ollessaan ja sanoisin, että vain puolet tuomareista osasi loppujen lopuksi käsitellä häntä kunnolla. :) Mutta en ole pettynyt, kaikkea muuta. Olen ylpeä pikku mussukastani, joka kyllä kasvaa semmoista vaihtia että alta pois. Oikein mietityttää kuinka iso poika hänestä kasvaakaan, kun nyt jo mitat alkaavat olla Uskon tasoa.
Uusi elämämme tytöt vs pojat on alkanut erittäin hyvin. Olen jakanut jokaisella aikaa olla meidän kanssamme, ja osan ajastaan he viettäävät omissa tiloissaan. Tarkoittaen siis meidän makuuhuonettamme (tyttöjen reviiri), poikamme huonetta (poikien reviiri) ja muuta kämppää. Alakertaan on vielä tarkoitus muokata yksi laaja tila matkamme ajaksi pojille, koska vaikka saan heille hoitajan, en halua sulkea heitä vain yhteen huoneeseen.
Niin. Viikon päästä Pariisiin.
Sitä odotellessa...
~Jutta ja hiutaleen pilkut
torstaina 13. elokuuta 2009
Hmmm...
Onkohan mitään parempaa kuin pilkukkaat kissat? Ei.
Kissat ovat ihania, ne valitsevat ja rakastavat ihmisiä pyyteettömästi, ilman kavalia taka-ajatuksia. Ehkä meidän olisi syytä ottaa niistä mallia? Meillä läpikäytiin Rufuksen myötä pieni flunssa epidemia, joka kärjistyi Lucien kohdalla antibiootteihin asti. Raukkaparalla meni jopa ääni yskiessä.
Ja toisaalla, pienessä mielessäni nautin hiljaisuudesta.
Rufus on sopeutunut erinomaisesti. Hän on kissana mitä ihanin, sosiaalinen ja kertakaikkisen rakastettava persoona! En vain pysty käsittämään, kuinka noin hyväluonteisen kissan saa kasvatettua. No hyvä on, pieni tahra maineessa on matkustaessa huutaminen. Jokatapauksessa, Rufus suuntaa ensimmäiseen näyttelyynsä viikonloppuna Helsingissä. CFAn näyttely, ja tosiaankin, jännitystä ilmassa. Usko lähtee mukaan seuraneidiksi.
Palaan asiaan näyttelyn jälkeen, ja toivottavasti kuvien kera. Valitettavasti uudella koneellani ei ole kuvankäsittelyohjelmaa, jolla saisin muokattua kuvat oikeaan kokoon. :(
Mutta. Nyt pakkaamaan kamppeita näyttelyä varten!
~Jutta ja hiutaleen ocit
Kissat ovat ihania, ne valitsevat ja rakastavat ihmisiä pyyteettömästi, ilman kavalia taka-ajatuksia. Ehkä meidän olisi syytä ottaa niistä mallia? Meillä läpikäytiin Rufuksen myötä pieni flunssa epidemia, joka kärjistyi Lucien kohdalla antibiootteihin asti. Raukkaparalla meni jopa ääni yskiessä.
Ja toisaalla, pienessä mielessäni nautin hiljaisuudesta.
Rufus on sopeutunut erinomaisesti. Hän on kissana mitä ihanin, sosiaalinen ja kertakaikkisen rakastettava persoona! En vain pysty käsittämään, kuinka noin hyväluonteisen kissan saa kasvatettua. No hyvä on, pieni tahra maineessa on matkustaessa huutaminen. Jokatapauksessa, Rufus suuntaa ensimmäiseen näyttelyynsä viikonloppuna Helsingissä. CFAn näyttely, ja tosiaankin, jännitystä ilmassa. Usko lähtee mukaan seuraneidiksi.
Palaan asiaan näyttelyn jälkeen, ja toivottavasti kuvien kera. Valitettavasti uudella koneellani ei ole kuvankäsittelyohjelmaa, jolla saisin muokattua kuvat oikeaan kokoon. :(
Mutta. Nyt pakkaamaan kamppeita näyttelyä varten!
~Jutta ja hiutaleen ocit
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009
Hiutaleen kissalan Proubly Presents!
Tänään meillä oli vuoden kohokohta. Jota on siis odotettu kohta kaksi vuotta?
Pojan huoneessa sikeitä vetää lilatäplikäs ocicat Saksanmaalta. Tämä kaunokainen on ollut odotettu ja oletan myös että kaivattu tulokas meille. Elämä siis jatkuu. Poika on kaunis, upea kontrasti, kauniit täplät ja ihana luonne. Olen kai joskus sanonut, etten ota lilaa, mutta otan sanani takaisin. Ilmeisesti kissa saa nimekseen meillä Rufus, ja ristiäisiä vietetään, kunhan ehditään.
Kissasta suuren suuri kiitos Mari Koskelalle.
...Kuvia seuraa jahka poika toipuu pitkästä matkastaan.
Ironista muuten se, että kuukausien tauon jälkeen Lucie päätti aloittaa juoksut. Ja kiehnää siis kiimaisena kaiken liikkuvan edessä. :D Sekin on positiivinen merkki, neiti onkin aikamoisen tauon pitänyt.
Onni on pilkut, oli väri mikä hyvänsä. <3
~JuttaK
Pojan huoneessa sikeitä vetää lilatäplikäs ocicat Saksanmaalta. Tämä kaunokainen on ollut odotettu ja oletan myös että kaivattu tulokas meille. Elämä siis jatkuu. Poika on kaunis, upea kontrasti, kauniit täplät ja ihana luonne. Olen kai joskus sanonut, etten ota lilaa, mutta otan sanani takaisin. Ilmeisesti kissa saa nimekseen meillä Rufus, ja ristiäisiä vietetään, kunhan ehditään.
Kissasta suuren suuri kiitos Mari Koskelalle.
...Kuvia seuraa jahka poika toipuu pitkästä matkastaan.
Ironista muuten se, että kuukausien tauon jälkeen Lucie päätti aloittaa juoksut. Ja kiehnää siis kiimaisena kaiken liikkuvan edessä. :D Sekin on positiivinen merkki, neiti onkin aikamoisen tauon pitänyt.
Onni on pilkut, oli väri mikä hyvänsä. <3
~JuttaK
tiistaina 16. kesäkuuta 2009
Eteenpäin.
Meillä on hiljaista.
Meillä on kolme ocicattia sekä cockerspanieli, ja sanon, että meillä on hiljaista. Sitä vaan pitää asioita itsestäänselvyytenä kunnes niitä ei enää ole, ja sitten kun ne katoavat, niin on liian myöhäistä enää palata takaisin.
Suru on yhä paikalla, ja kaipuu kultaiseen koiraan aivan hirmuinen. Mutta elämä menee vaan eteenpäin. Juhannuksena menemme mökille useammaksi päiväksi, ja otamme mukaamme luultavasti Uskon. Tytöt jäävät kotivahdeiksi. Mökillä meillä ei ole oikein tilaa pitää kaikkia mukana. Ainakaan vielä. Ehkä sitten kun saamme rakennuksen siivottua loppuun asti. :)
Mutta tätä myöten, toivotan jokaiselle hyvää ja rauhallista Juhannusta ja muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä rakkaimpienne kanssa. Koskaan ei tiedä milloin se aika on päätöksessään.
~Jutta ja hiutaleen karvainen kööri
Meillä on kolme ocicattia sekä cockerspanieli, ja sanon, että meillä on hiljaista. Sitä vaan pitää asioita itsestäänselvyytenä kunnes niitä ei enää ole, ja sitten kun ne katoavat, niin on liian myöhäistä enää palata takaisin.
Suru on yhä paikalla, ja kaipuu kultaiseen koiraan aivan hirmuinen. Mutta elämä menee vaan eteenpäin. Juhannuksena menemme mökille useammaksi päiväksi, ja otamme mukaamme luultavasti Uskon. Tytöt jäävät kotivahdeiksi. Mökillä meillä ei ole oikein tilaa pitää kaikkia mukana. Ainakaan vielä. Ehkä sitten kun saamme rakennuksen siivottua loppuun asti. :)
Mutta tätä myöten, toivotan jokaiselle hyvää ja rauhallista Juhannusta ja muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä rakkaimpienne kanssa. Koskaan ei tiedä milloin se aika on päätöksessään.
~Jutta ja hiutaleen karvainen kööri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
