Villikkojen kasvua

Pienten villikkojen suuri elämä

Kyllä, alamme olla ajassa jolloin kuvia saa vain nukkumista pennuista. Ja aina se yksi on jossain paikassa x. Pennut elävät nykyään vapaasti muun perheen keskellä, joskin vanhat mummelimme Inesis sekä Lucie eivät näistä rasavilleistä välitä. No Lucie nyt välillä, innostuu jopa leikkimään, mutta Inesis tarjoaa vain kärkevää kielenkäyttöä ja käpälää.

Onneksi nämä lapsoset osaavat kunnioittaa vanhan rouvan mieltä ja pysyvät poissa hänen tieltään. Meillä käydään hiekkiksellä hienosti, ruokaa menee enemmän kuin uskoisi ja kaikki maistuu. Pennut ovat saaneet erilaisia lihoja, märkäruokia ja Sanabellen Kitten ruokaa sulassa sovussa vaihdellen. Haluan totuttaa nämä syömään mahdollisimman monipuolisesti ja laajasti, uusien omistajien halu ruokinnan suhteen on sitten heidän valittavissaan.

Suosikkiko?

Dora on ominut tämän pienen lilahopean tyttösen omaksi lapsekseen. Sinällään jännä yhteensattuma, tai sitten nämä ovat vain värirasisteja. Tämä lapsi saa hoivaa ja huolta enemmän kuin muut. Mikä on kyllä jännä huomata, koska Dora on ensimmäinen naaras joka ei ole missään vaiheessa purrut viiksiä pennuiltaan, saattaa huutaa koska ON HUKANNUT LAPSENSA! Ja muutenkin touhuaa välillä hassuja. Välillä tuntuu, että myös lapset piiloutuvat emältään - tahallisesti.

Jaa että missä ne kolme muuta olivat kuvanottohetkellä? No babysitterin luona tietenkin! Tai no Onhan hän isoisoisä.

Ja vielä haluan jakaa tiedän kanssanne meidän lapsien leikkimistä...

Hiutaleen jälkikasvut

Terveisin

~Jutta

Valokuvauksen riemuvoitto

Kissojen kuvaaminen

Hei, sehän on helppoa! Ai on vai...

Todellisuus kissojen kuvaamisesta taitaa riippua rodusta ja yksilöstäkin. Meillä kuvaaminen on ihan onnensa kauppaan, räpsin kuvia ja rukoilen ja toivon, että niistä tulisi julkaisukelpoisia. Eli 100 räpsyä kohden on yksi hyvä kuva. Loput ovat parhaimmillaan tällaisia:

Kyllä. Siinä oli kissa sillä hetkellä kun painoin laukaisinta. Toki kamerani on vanha ja hidas, ja haaveissa kapine, joka ottaa nopeasti kuvia, tarvitsematta paljoakaan kohdennusta ja valoa ja joka pysyisi ocicattien mukana. Onko sellaista edes keksitty?


Kyllähän kuvaaminen riippuu malleistakin. Jos yhden ottaa esiin, ovat toiset siinä katsomassa että mitämitämitä, koska se että yksi on jossain yksinään, tarkoittaa aivan varmasti sitä, että se yksi saa jotain, jota muut eivät saa. Selkeää eikös? Mutta pointti on siis siinä, ettei kuvaan tahdo saada yhtä, vaan useamman. Eikä niitä useampaa saa kokonaisena kuvaan mitenkään päin, vaan yhdestä näkyy jalka, toisesta puoli kroppaa ja kolmannesta kylki. Yksi tietenkin ehti jo tässä vaiheessa juosta pois kuvasta...

Ja lopputulos on jotakuinkin tämmöinen:

JA NYT SEURAA HAASTE! Tässä on kaksi onnistuneita otostani, onko sinulla jemmassa vastaavia? Pistä ne esiin blogiisi, facebookkiin ja pistä juttu kiertämään. Katsotaan millaisia kissakuvauksen riemunkukkasia tuleekaan esiin... 




 "MOOUUUU!"

Meillä siis alkoi ruokailut nyt kunnolla. Pennuille on tarjottu laajalla valikoimalla erilaisia penturuokia ja aivan omatoimisesti kävivät maistelemassa myös kastraattiruokia. (Pitkä ja sotkuinen juttu). Ja hyvin maistuu. Toisista ruuista menee maha hieman löysälle, mutta varsinaista ripulointia ei ole ollut. On kiva huomata pentujen erilaisia tapoja syödä, molemmat tytöt ovat suhteellisen siistejä, Enska (suklaahopea poika) syö useimmiten jalat lautasella ja Expis puolestaan saapuu usein viimeisenä kipolle.

Tarkoitus olisi maistella vielä lihaa eri muodoissaan ja vähitellen ottaa myös kuivaruokaa mukaan makusteluun enemmän.

Syömisen oppiminen aiheuttaa välttämättä myös pottatreenit. Aluksi ongelma oli siinä, että Dora tahtoi raahata lapset pois hiekkalaatikolta, koska nämä huusivat sinne mennessään hädän merkiksi. Piti pistää Dora välillä jäähylle, jotta lapset pääsivät tutustumaan hiekkalaatikkoon ja opettelemaan sen käyttöä. Jälleen on pennuilla iso ero. Tytöt ja Enska ovat siistejä, Expis sen sijaan tahtoi tehdä pitkään tarpeensa lattialla olevalle pyyhkeelle. Aika aikaansa kutakin ja kuten kuvasta näkyy, kaikki taapertavat jo ihan varsinaiselle hiekkikselle.

Ovat hienoja yksilöitä nämä lapsokaiset. Ja kolme vielä hyvää kotia vailla!

~Jutta

Lapsia lattiat täynnä

Meillä liikutaan!

Pienet pörröiset pallot ovat saaneet jalat alleen ja liikkuvat jo vauhdilla paikasta toiseen. Eipä siinä mitään, mukavan noita on katsella, mutta kun myös oma ihmisjälkikasvumme on oppinut liikkumaan ja haromaan tavaroista kiinni... Ei ehkä maailman paras yhtälö. Dora on aika rakastanut vauvaamme yli kaiken eikä ole huolissaan pennuistaan vaan seuraa vain vieressä.

Minä sen sijaan olen. Ihmislapsen ote on niin tiukka ja ymmärtämys vielä niin pieni, että vahinkojen sattuminen ole kaukana. Niimpä kaivoin jälleen esiin pentuaitauksen palaset ja eristin pörröisille lapsosille turvallisen alueen Doran valitsemalta alueelta.

Kiinnostus kuitenkin on molemminpuolinen. Ihmislapsi ja pörröinen kissalapsi ovat näemmä hyvinkin samalla aaltopituudella - ja molemmilla näkyy olevan äiti tautalla vahtimassa tutustumista. Kuvassakin näkyvä aita on turvallisuussyistä meillä niin kauan kunnes se todetaan hyödyttömäksi ja poistetaan.

Innostusta vain riittää. Päivittäinen rituaalimme on nykyään käydä tervehtimässä pentuja, puhua niille ja uskoisin tästä pienestä ihmislapsesta kasvavan aikanaan aikamoinen kissatyttö. Eikös vain?

Pentujen elämään ei vielä paljoa sovi, mutta huomenna he saavat hiekkalaatikon. Ja loppuviikosta he saavat ensimmäiset maistiaiset kiinteästä ruuasta! Olen hieman myöhässä asian kanssa, mutta kattoremontti vei aikaa, rahaa ja energiaa enemmän kuin uskoinkaan ja nyt kun se on valmis ja ohi ja finito... Pystyin taas keskittymään kunnolla pörröisten vauvojeni elämään.

Onneksi tissibaari on vielä hyvin toimiva. :)

Ensi kerralla katsotaan kuinka pottailut ja syömiset onnistuvat näiltä einsteineiltä!

~Jutta