Hiutaleen

Unelmani.

2012-01-31T08:30:00.000-08:00

Kun aikanaan aloitin kasvattamaan ocicatteja, minulla oli tawnytäplikäs naaras Inesis. Tawnystä eli siis ruskeatäplikkäästä tulikin meille sitten sellainen oma väri. Näyttelyissä näin muitakin värejä ja silloin ihastuin dilluuttiväreihin, siniseen, sinihopeaan. Myöhemmin rakastuin sitten muihin. Lila tuli Rufuksen muodossa ja peigen kauneuden näin sitten omassa kasvatissani Tertusssa.

Vaikkakin ocicatkanta on suklaavoittoinen ja ymmärrän myös sen värin viehätyksen, itse päätin ylläpitää ja vaalia muita värejä.

Silloin, vuosia sitten haaveilin myös tilanteesta, jossa minulla olisi useampi kissa näyttelyssä ja kaikki eri väreissä. Että voisin näyttää ihmisille millaisia nämä harvemmin nähtävät värit ovat luonnossa ja kuinka kauniita ne oikeasti ovat. Lila ei sano kissanvärinä monellekaan mitään, mutta Rufus on näyttänyt mitä se on parhaimmillaan.

Tämän kasvatukseni huippukohta tapahtui Tukholman CFAn näyttelyssä tammikuun alussa. Avoimen luokan oceja oli kolme, Rufus (lila) Reno (kaneli) sekä Terttu (beige). Vanhempi miestuomari käveli käsiään pyyhkien ocicattien rivin ohi, tarkensi hieman katsettaan ja käveli uudelleen. Hän pyöritteli päätään, tarkasteli aikansa vierekkäisissä arvosteluhäkeissä olevia Rufusta ja Terttua. Hän arvosteli kissat, tarkasti jopa rotustandardista värimääritelmiä ja asetti kissat paremmuusjärjestykseen: Reno, Terttu, Rufus. Huokaisin jo tyytyväisenä, kun tuomari palasi Renon häkin luokse ja sanoi, että tässä on harvinainen väriskaala, joten katsokaa tarkasti, moni ei tule tällaista näkemään. Hän katsoi Renoa ja totesi värin olevan intessiivisin punainen mitä hän on nähnyt. Kyseisen värin edustajia hän oli nähnyt muutamia. Rufuksen kohdalla hän kehui rakennetta ja kontrastia yhdestä vaativimmista väreistä. Ja lopuksi totesi, että on nähnyt yhden ainoan lilatäplikkään ocicatin ennen tätä.

Tertun, oman kasvattini kohdalla, hän pyöritteli päätään ja sanoi, ettei ole ikinä nähnyt beigetäplikästä ocicattia aiemmin. Sen jälkeen mies kysyi kuka kissat omistaa ja olin onnesta soikeana kun sain viitata.

Tämän jälkeen tämä amerikkalainen tuomari kiitti minua mahdollisuudesta nähdä näin hienoa esimerkkejä näistä väreistä ja eritoten siitä, että sai nähdä lilan ja beigen rinnakkain ja nähdä luonnossa sen värieron joka erottaa nämä kaksi väriä toisistaan.

Olin sanaton.

Seuraavaan CFAn näyttelyyn maaliskuussa tuon ylpeänä omista väriharvinaisuuksistani Rufuksen ja Renon, Tertun ja Armaksen. Sen lisäksi näyttelyssä tullaan näkemään myös Alma, Armaksen sisko ja jälleen uusi väri nähtäväksi. Olen nyt siinä hetkessä, missä haaveillin. Näyttelykissani edustavat kaikki eri väriä ja ovat luonteeltaan uskomattoman hyväpäisiä ja leikkisiä.
... Tertulla on ehkä hieman turhan paljon sanottavaa. :P

Koskisen Marjalle (syypää sille, että meillä on ocicatteja :P) suuret kiitokset matka seurasta ja siitä että olet olemassa. Kanssasi on ihanan helppo tehdä yhteistyötä kissojen suhteen.

Koskelan Marille kiitos Rufusta ja Renosta. Ilman näitä kahta minulla ei olisi ollut jatkotoiveita.

En voi sanoa muutakuin, että olen äärimmäisen onnellisessa asemassa niin kissojeni, kasvattieni omistajien sekä muiden yhteistyökumppaneideni suhteen. Lopuksi uutukainen studiokuva kissalamme veteraanista, Inesis (Sinimiiru Sylvi Säihke), maaliskuussa 10 vuotta täyteen.

Talvisin terveisin

JuttaK

Tarjoilija, pullassani on KARVA!

2011-10-31T11:00:00.000-07:00

... Vain yksi? Onnenpekka.

Olen eläinrakas. Minulla on lemmikkejä, jotka kuluttavat rahani, hermoni ja asuntoni, mutta jotka rakastavat minua pyyteettömästi ja koko sydämellään. Ne tiputtelevat karvojaan pitkin ja poikin, ja usein oksentelevat juuri sille puhtaalle matolle, vaikka vaihtoehtona olisikin jo pidempään lattialla ollut matto. Olettaen, että Matot ovat saaneet olla lattialla levällään, eikä tyylikkäinä läjinä pitkin seinän vieruksia.

Ne asuvat meillä. Meillä vierailee harvakseltaan ihmisiä, joista suurinosa vain poistaa karvan ja jatkaa normaalisti. Heilläkin on samanlaisia kotonaan. Mutta vieraat joiden kasvoilta saatan lukea tyrmistyksen ja jopa kuvotuksen... Sanoisin, että ne asuvat täällä, sinä et, deal with it. Mietin joskus että voisi aloittaa analysoinnin.
Se on liian lyhyt ollakseen minun karvani.
Se on vaalea ja pidempisorttinen.
Analyysin tulos: Rotu Kultainen Noutaja. Nimi Kultu.
Se on lyhyt, raidalllinen ja sävyt kulkevat mustasta tummanruskean kautta vaaleaan.
Rotu: Ocicat. Nimi: Inesis.

Missä on se suvaitsevuus? Kukaan ei koskaan sano että viitsisitko pistää ne kiljuvat lapsesi pihalle, kun ne häiritsevät. Kukaan ei koe niin kärjistettyjä ällötyksen ilmeitä kun joutuu koskemaan kuolaavaan vauvaan? Jos meillä kyläilevällä ihmisella on pokkaa sanoa että pistä koirat pihalle kun me olemme täällä, on minulla pokkaa sanoa, pistä lapsesi pihalle, se haisee (kakkavaippa!)

Myönnän olevani hyvin kyllästynyt erinäisiin vieraisiin, joita on pakko väliin sietää ja aina heidän käymisensä jälkeen tunnen olevani huono ihminen. Mutta ainakin olen rehellisesti se mikä olen.

Minä olen elämäni valinnut, ja olen siihen tyytyväinen. Minulla on ihana mies, lapsi ja lauma karvaisia mussukoita. Olen onnellinen.

Entäpä sitten kasvatus?

Minulla on upea pentue luovutusiässä. Alma, kaunissinitäplikäs muuttaa Kuopion suunnalle. Ansa, tawnyticket isokorva muuttaa Raisioon ja Armas, tawnytäplikäs Aragorn, ihmisten viimeinen kuningas, muuttaa meille. Omaa kotia etsii vielä Beigetäplikäs Asta sekä Beigeticket Armi.

beige on värinä vaikea ja vaikka nämä kaksi ovatkin kauniita värin edustajia, ne häviävät monesti vahvojen värien alle. Itse olen viime vuosina oppinut arvostamaan dilluuttivärejä enemmän kuin aiemmin. Rufus, lilatäplikäs kollini on yhä huikean kaunis kontrastinen. Hänen tyttärensä Terttu on beigetäplikäs ja perinyt isänsä luonteen, rakenteen ja mielettömän hyvän kontrastin. Ehkä jonain päivänä nämäkin värit löytävät tiensä ihmisten sydämiin... <3

Syksyisin terveisin

Jutta ja Hiutaleen Ocit

Ihanaa!

2011-09-13T12:25:00.000-07:00

Pitkän työn jälkeen se on valmis.
Oma kotisivuni, kissalani kotisivut. Itse en moisia osannut tehdä, tai en siis osannut tehdä mieleisiäni, ja kuin ihmeen kautta sain avukseni ihmisen jolle vain sanoin mitä ehkä haluaisin. Ja hän loi ajatukseni tekniseen muotoon.

Kiitos siis Suvi, vielä kerran ja tämänkin portaalin kautta, upeista kotisivuista!

Työ ei ole vielä päättynyt, haaveissa olisi ehkä englanninkieliset versiot myös, sekä muutama tarkennus ja ehdottomasti myös uusien perheenjäsenten, eli kanien esittely.

Samaan aikaan Hiutaleen kissala saa myös onnellisena esittää viitta kaunotarta, A-pentueen a-luokan kissimirrejä. Alma, Ansa, Asta, Armi ja Armas ihastuttavat terhakkuudellaan ja pirteydellään kaikkia. Kaksi pennuista on ticketkuvioisia, Ansa tawnyticket ja Armi beigeticket. Mutta kirjoitan heistä lisää myöhemmin...

Mutta käykää tutustumassa

www.hiutaleen.fi

terv. Jutta ja Hiutaleen Ocit

Terttu, Toini ja Tiuhti

2011-02-22T10:25:00.000-08:00

Ah.

Nämä rakkaat lapsoset kasvavat niin kovaa vauhtia. Tiuhtikin on saamassa sisaruksiaan kiinni niin koossa kuin painossakin, mikä tietenkin ilahduttaa minua. Se kertoo että rintakehän paine alkaa hellittää ja pentu pystyy kasvamaan kuten hänen kuuluisikin. Se on hienoa.

Lattarinta on geenivirhe ja se kulkee tietyissä linjoissa. Mutta pystyykö sitä väistämään? En uskoisi. On tunnettuja kantajia ja geeni tuntuu pöllähtävän esiin aina välillä. Lisäksi mukaan on otettava geneettisen mutaation mahdollisuus ja koska kyse on geenilotosta, voi välillä olla huonoakin tuuria.

Mutta pääasia on, että Hiutaleen T-pentue on terve ja voi hyvin. Ja kasvaa huimaa vauhtia. Terttu ja Toini ovat yli kiloisia tyttöjä ja Tiuhti vain hieman alle kilon.

Rakkaustta on oma ocicatti... <3

Pentujen kuulumisia

2011-01-23T11:48:00.000-08:00

Paljon tapahtunutta ja lyhyessä ajassa.

Itse sain uuden työpaikan ja huiskeella on lähtenyt käyntiin. Sen lisäksi on paljon asioita muuttunut muutenkin ja olemme päässeet vihdoinkin sellaiseen tilanteeseen että voisimme sanoa rehellisesti olevamme tosi onnellisia.

Mutta tosiaan, T-pentueen kohdalla toteutui sanat: suuri suru suuresta ilosta.

Kaikki vauvat voivat toki hyvin, mutta Tiuhtin rintalasta alkoi painumaan parin viikon ikäisenä ja sehän merkitsi minulle luopumista jalostushaaveista kaikkien kohdalla. Nyt oikeastaan toivon vain, että Tiuhtin rintalasta oikenee vähitellen. Sinällään Tiuhti ja Ilo ovat niin samankaltaisia, että uskon Tiuhtin pystyvän elämään normaalia kissanelämää

Silti jännitän vauvan puolesta, enkä oikein osaa edes markkinoida tätä pentua? Tiuhti kuitenkin kuvataan ja tarkastetaan jotta nähdään että kaikki on ok. Mikäli joku, joka lukee tätä blogia, haluaisi antaa kodin kauniille kanelitytölle, niin kysella toki voi. Vasta kun Tiuhtin kehitys osoittaa hänen voivan hyvin ja kykenevän täysipainoiseen kissanelämään siskojensa lailla, hän alkaa varmasti etsimään omaa, rakastavaa kotia.

Toini ja Terttu sen sijaan ovat aivan normaalisti kehittyneitä. Beigelle ilmeisesti on yhä koti, sininen on vielä mietinnässä. Näistäkin voi kyselyjä jättää, mikäli kiinnostaa.

~Jutta &hiutaleen ocit

T-Pentueen terhakkaat tulokkaat

2010-12-23T00:08:00.000-08:00

Pitkän odottelun jälkeen... Kyllä. Hiutaleen kissalaan syntyi uusi pentue!

Myönnän pelänneeni loppuun asti ettei kaikki suju hyvin tai tulee ongelmia tai vähintäänkin että syntyy joukko samanvärisiä pentuja. Ei silti, etteikö sekin olisi ollut huippua, mutta Lotan ja Rufuksen värigeenit huomioiden (mahdollisia värejä Tawny, Suklaa, Kaneli, Sininen, Lila, Beige) olisi yksivärinen pentue hieman ... pettymys? Genetiikallehan ei mitään voi.

Lottahan siis on sijoituskissa ja asustaa Riihimäellä.

Mutta 21.12, 66vuorokauden odotusajan jälkeen) Lotta aloitti urakkansa ja synnytti nopealla tahdilla kolme pentua. Kaikki sujui äärimmäisen hyvin ja valoisan aikaan katsottuna väri´suorahan sieltä saatiin!!!

Ensimmäisenä syntyi Tiuhti, kanelitäplikäs neitonen. Painoa syntyessään tällä kaverilla oli 95 grammaa, mikä on ihan ok. Sitten olikin pitkä tauko ja keskimmäisena maailmaan tuli Terttu, joka paljastui Beigetäplikkääksi! Terttu oli aikamoinen möhkäle, syntymäpainoa oli 120grammaa. Pentueen kuopus oli sitten jo heti siniseksi tunnistettava Tarmo, ainoa poika ja kovaäänisin komentaja. Tarmon syntymäpaino oli 105grammaa.

Tämä on Hiutaleen ensimmäinen CFA pentue. Jokaisen pystyy kyllä rekisteröimään fifeenkin tarvittaessa, mitään esteitä ei ole. Lotta voi hyvin, pennut voivat hyvin ja paino lähti nousuun kaikilla. Eli maitoa tulee reippaasti, mikä tietenkin on hyvä asia.

Päivittelen pentujen tietoja tännekin, varsinkin kun pääsen itse mahdollisesti vasta uudenvuoden aikaan niitä katsomaan...

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta 2011 ihan kaikille!!!

Joulurauhaa

2010-12-15T22:54:00.001-08:00

Tai sitten ei.

Katsoin ystäväni Tiinan toiveesta pitkästä aikaa tännekin ja häpeän. En ole vain ehtinyt/muistanut/jaksanut kirjoittaa ja myönnän sen avoimesti. Ja todellakin häpeän. :|

Mutta. Päivitetään tietoja sitten.
Inesis:
Löytyi viikkoa myöhemmin erään koiratuttavamme pihasta nälkäisenä ja hyvin hoikkana tyttönä. Kotiin päästyään nukkui pari viikkoa aivan putkeen, vähän syömässä ja tarpeillaan ja jälleen nukkumaan. Hänellä ei ollut mitään vammoja, eli karkumatka päättyi kaikin puolin onnellisesti ja olemme ikuisesti kiitollisia tuttavillemme, jotka olivat auttaneet vanhaa mummuamme. Joka oli herättänyt sääliä yrittäessään saalistaa varista ruuakseen ja lintu oli lirittänyt 100-0.

Lucie.
Steriloitiin joulukuun alussa uusiutuneen kohtutulehduksen vuoksi. pitkään mietittyämme ja kissan luonteen takia olemme tehneet perheeni kanssa meille raskaan päätöksen ja etsineet Lucielle sijoituskodin, jossa tämä äärimmäisen ihmisrakas kissa saisi elää täyttä elämää. Hän ei vain ole missään määrin laumaeläjä ja on näin suuressa laumassa aikamoinen rähjä. Tämä on niitä kasvattamisen huonoja puolia. Vaikka kapasiteettia olisi pitää vaikka kuinka monta kissaa, niin kaikki eivät välttämättä ole laumaeläjiä. Silloin on vain pakko ajatella kissan parasta.
Mutta pahalta tuntuu ja ikävä tulee, vaikka uusi koti on jo löytynyt ja on Lucielle ihana paikka. Lucie siis lähtee vasta joulun jälkeen meiltä.

Rufus.
Valmistui puolessa vuodessa ei niin kovin tiukalla näyttelytahdilla Grand International Championiksi Turussa, Ocicat ryn erikoisnäyttelyssä. Sain kuvautettua tämän kameraa inhoavan kissan Tallinnan CFA näyttelyssä ja kuvat olivat oikein onnistuneita ja olen äärimmäisen tyytyväinen niihin. Rufus on kasvanut yhä, saanut enemmän kollimaisia piirteitä ja hoikistunutkin niin, että pallomaha on kadonnut. Mahtava luonne on säilynyt.

Usko.
Grah. Uskon laihdutuskuuri on näemmä vain kaksintaistelua. JOs vähennän ruokaa, tämä kissa keksii kyllä keinon saada sitä lisää. Myönnän, että Uskolle on kertynyt tuota elopainoa hieman liikaa, mutta kevennetyllä ruokavaliolla ja maltilla siitä päästään. Ja ensi kesänä Usko on menossa mökille, vanhaan päärakennukseen, joka siis toimii meidän kesämökkinämme. Siellä on kunnolla tilaa, ei vaaraa päästä karkuun ja mahdollisuus tiukkaan dieettiin. Seuraa on ja mahdollisesti jopa luonnollista viihdykettä, sillä talossa on varmasti hiiriä.

Nako.
Fittness mama. Pentujen jälkeen Nako alkoi näemmä treenaamaan. Ja toisin kuin Usko, nako on taas anorektisen laiha. eli tarvitsee rasvaista ruokaa, joka ei kyllä jää mihinkään. Nako treenaa ihan tosissaan ja välillä tekisi mieli sulkea tämä kissa puolestaan häkkiin vaikkapa pariksi viikoksi. Jos sille vaikka tulisi edes HIEMAN lisää massaa. :D Ongelmansa kullakin, vai mitä?

Reno.
Meidän uusin tulokas. Tai oikeastaan Reno on Nakon pentueen kanelitäplikäs poika, joka vain hurmasi minut totaalisesti. Kissalani laumatasapainoon Renon jääminen ei vaikuttanut, sillä isänsä ja emänsä lailla tämä punapää on hyvin laumasidonnainen kissa ja viihtyy kovin hyvin Rufuksen ja Uskon kanssa kollilukaalissamme. Reno on äärimmäisen vilkas, pirteä ja energinen agilitykissa. Saanut jopa Uskoon vähän vauhtia... ei niin paha asia ollenkaan.

Koirut.

Kultu täytti eilen yhden vuoden ja juhlistimme asiaa tattari-läski-jauheliha puurolla. Joka oli koirien mielestä niin maistuvaa että piti oikein kaverille murista että pysyisi omalla puolellaan. Velmu on hieman hätää kärsimässä kultaisen energiapallon kanssa, mutta olemme ratkaisseet asian käyttämällä Kultua toisten koirien kanssa leikkimässä. Eipä tartte Velmua retuuttaa. Nyt Kultulla on ollut hieman köhää, ja toivon ettei se tartu Velmuunkin.

Me muut.
Jaaha. Muuten kai menisi hyvin, mutta yritimme jos saisimme sisälle uima-allasta, seinät vain alkoivat vuotaa läpi. Eli lämminvesivaraaja meni rikki ja se on vienyt kaiken olemassa olevan vapaa-ajan. Lisäksi yksi vuotokohta ei vain löydy, joten se vesi jäi vähän arvoitukseksi. Kaiken kaikkiaan tämä projekti on aiheuttanut ongelmia myös kissojen kanssa, koska meteliä on ollut paljon ja se on stressannut kaikkia. Tänään onneksi saamme vihdoin ja viimein tilanteen rauhoittumaan ainakin siksi aikaa kun vaurioalue on kuivumassa.

Joulua siis vietellään hieman apeissa mielissä. Kyllä se kuitenkin tulee, kaikkien laskujenkin alta.

Toivotamme kuitenkin kaikille lukijoille hyvää joulun odotusta ja uudenvuoden lupauksena annan jo nyt sen, että päivitän blogiani vähintään kerta kuukauteen. Ainakin siihen asti kun kotisivuni tulevan julkisuuteen.

~Jutta ja Hiutaleen Ocicatit

Surua.

2010-06-30T13:16:00.000-07:00

Sitähän ei koskaan satu?

Että ovi jäisi huonosti kiinni ja kissa karkaisi?

Eihän?

Mutta näin kävi. Inesis lähti omille teilleen maanantaina, myöhään illalla. Eikä vieläkään ole kuulunut, eikä näkynyt. Pelkään pahinta, toivon parasta mutta suurin toiveeni olisi kuitenkin se, että hän löytyisi. Elävänä tai kuolleena. Mutta epätietoisuudessa on todella inhottava elää.

Voisi sanoa, että joskus tuntuu että hyvän tasapainoksi on tapahduttava aina jotain pahaa. Nako synnytti viisi tervettä pentua, jotka ovat siis Marin nimillä. Minä vain hoidan. Oma naaraani Lucie sai vain kohtutulehduksen. Pitkän antibioottikuurin jälkeen hän toipui kuitenkin ja odottelemme osin pelolla ja osin innolla uusia juoksuja. Riski tulehduksen uusiutumiseen on aina, ja siksi typykkä on tarkassa valvonnassa.

Rufus ja Usko ovat olleet ikäänkuin kesälomalla mökin vanhassa päärakennuksessa. Tilaa on, tutkittavaa on, mutta ulos ei pääse karkaamaan. sen lisäksi mökin kiusana on hiiret, jotka rapisteleevat lattian alla. Citykissojen huvipuisto siis...

Ainakin katkeria ja haiseviakin vastalauseita kotiintuloon oli tänään, jopa siinä määrin, että Rufus mussukka pääsi suihkuun kotiin tultuaan.

Mutta suurin on nyt huoli mummelistamme. Ja itsesyytökset jylläävät kovilla, minähän se viimeisena sisälle silloin tulin, enkä tarkastanut, että ovi tuli varmasti kiinni.

Surullisia tunnelmia. Mutta ehkäpä tämä tästä. Joskus.

Ajatuksia

2010-05-03T13:40:00.000-07:00

Kevät on sitten pyörähtänyt käyntiin. Omalta osaltani tämä on tarkoittanut aivan hillitöntä työsarkaa monien asioiden puitteissa. Sen lisäksi, että puutarhurina puuhailen päivätyönäni Viherlandiassa, puuhailen vapaa-aikanani omassa pihassani. Sillä... onhan kevät.

Mietin kyllä, että kissamme ovat sitten todellakin orjuuttaneet minut. Alakerran verkko-ovea kolistellaan ja minä toimin kuin paraskin palvelija. Menen sinne, tarkastan vesikipon, ruokakipon ja makuupaikat kuntoon. Melkein voisi laittaa sellaisen palvelijakellon seinälle... Tänään poijjaat (ja tyttö) oppivat uuden jutun. Kolkuttelivat ovea, menin katsomaan. Ruokaa oli, vettä oli ja muutenkin kaikki näyttivät olevan ok, kunnes vilkaisin hiekkalaatikkoa. Kaikki kolme majoittuivat laatikon vieressä olevaan kiipeilypuuhun ja katselivat kun lapioin sontaa.

Löysin meinaan todellisen aarteen. Suuren... hmmm. Noin 80 senttiä kertaa 40senttiä olevan korkeareunaisen laatikon. Alkuperäinen käyttötarkoitus lienee raksahommissa, jotain sekoitettaessa. Mutta aivan ideaalinen hiekkalaatikko kahdelle kollipojalle, joiden egot eivät tahdo noihin normaalihiekkalaatikoiden sisälle sopia. Toki tämän hiekkiksen täyttöön menee kaksi säkkiä hiekkaa kerralla, mutta kestääkin pidempään.

Ja kissat ovat tyytyväisempiä. :)

Mutta nyt siis toimin kissojen kutsuessa, joko siivoten hiekkiksen, laittaen ruokaa tai sitten täyttäen vesikupin. :) Ettei siis totuus pääsisi unohtumaan.

Ja onnellisia perhetapahtumia odotellaan! Hiutaleen T-pentue CFA rekisteriin on saanut alkunsa. Mikäli kaikki menee hyvin, on odotettavissa suloisia ocicatin pentuja tuolla kesäkuun alussa. Samoihin aikoihin synnyttänee myös meillä täysihoidossa elävä Bolivilikin naaras Nako. Eli hyörinää ja pyörinää tiedossa. Toivon molemmille naaraille onnea matkaan, vielä on aikaa siihen H-hetkeen...

Kovasti haikailisin myös omien kotisivujen perään. Sen jälkeen kun erosin kissaliitosta ja rekisteröin kasvattajanimeni CFAn puolelle, olen ollut ulkona myös suomen ocicat ry.n kasvattajalistoilta. Hienoa? Joo, tasa-arvoinen maa ja silleen. Sinällään en asiasta ole moksiskaan, mutta kyllähän se mieltä painaa, kun se on kuitenkin suomalaisten ocicattien keskusjärjestö, ja siksi erinomainen paikka monille, jotka etsivät ocista kissaa itselleen.

Aika erikoista, ettei järjestö huoli kasvattajalistoilleen CFA kasvattajia. Koska moni muu rotujärjestö tekee niin.

Nämä on niin näitä.

ja meillä naidaan...

2010-04-06T12:19:00.000-07:00

Kevättä joo.

Ensin. pari viikkoa sitten Nako alkoi jorahtelemaan siihen malliin, että olin melkein helpottunut. Tyttö pääsi sitten pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna hääsviittiimme Rufuksen kanssa ja homma hoitui aluksi tytön näyttäessä tietä.

Tästä vuorokausi eteenpäin huomasin Lucien aloittavan kiimaansa. Mikäs siinä. Keskiviikkona Rufukselle vaihtui sitten nainen ja taas mentiin. Kolli oli jo oppinut läksynsä ja painoi menemään Lucien äkäilyistä huolimatta. :) Niimpä Torstaihin mennessä meillä oli astuttu onnistuneesti kaksi naarasta. Nyt sitten vain odotellaan tuloksia. :)

Eli pilkukkaita vauvoja tulossa.

Toivottavasti...

Kevättä!

2010-03-22T11:44:00.001-07:00

Kyllä se vain tulee.

Vaikka ei aina uskoisi? Kylmää ja pakkasta ja lunta on riittänyt, ja niiden vuoksikin olemme jälleen vaipuneet odottavaan tilaan. Nyt saisi kevät jo pukata. Lucie on ollut pillereitta jo pitkään, ja testit käytiin ottamassa viime viikolla. Eli kunhan nyt vain juoksisi, niin Rufus poika pääsisi pukille.

Sama koskee täysihoidossa olevaa asukkiamme, Nakoa. Mutta ei. Nako vain kurisee ja purisee, eikä ala juoksemaan.

Että näin.

Kultu kasvaa. Meillä on jo iso iso tyttö, vaikka järkeä toivoisin lisää. Sitä tulee kyllä ajan mittaan, ja toisaalta nautin katsella nuoruuden riemua.

Nakosta vielä. Olimme CFAn näyttelyssä, ja koska Mari oli ilmoittanut Nakonkin sinne, otin sen matkaani. Tuntui hyvältä kuulla Marilta, että nyt Nako on lähempänä sitä kissaa jonka hän tunsi. Eli se arka ja pelokas tyttö on jäänyt historiaan ja keimailijatar on jälleen paikalla. Se näkyi myös näyttelymenestyksessä, kolme kertaa paras ocicatti, kerran toiseksi paras champion ja kolme (?) kertaa toiseksi paras lyhytkarvachampion.

Rufus sen sijaan. Ei voi kuin olla pojasta ylpeä. Kotioloissa niin "minustaettekuviaota" poika muuttui näyttelyssä kissaksi, josta näkyi että hän tiesi olevansa komea. Ja näytti sen. Keimaili, kelli ja esiintyi upeasti. Ei sähissyt eikä äksyillyt turhia vaan oli hyvin korrekti. <3 Ja iso. Rufus oli todellakin iso! En minä sitä kotona näe, kun se on aina paikalla. Mutta siellä sen näki.

Lopuksi kuva näyttelystä. Rakas mussukkani Rufus

Kultu Kimallus

2010-02-05T05:09:00.000-08:00

On se vaan jännä miten sitä unohtaa paljon.

Haimme kultaisen noutajan pennun keskiviikkona ja myönnän olleeni melkein järkyttynyt. Nehän ovat pieniä! Jotenkin sitä vain oli unohtanut niin paljon ja tässä parin päivän aikana, on puolestaan muistanut paljon. Näpsä ei ole unohtunut, mutta tämän pienen myötä, myös hänen pentuaikansa tulee mieleen. Velmu on ottanut tulokkaamme vastaan hieman varauksella, mutta se on oikeastaan ihan ymmärrettävää. Ja selvästi näkee myös sen, että pentu rasittaa vanhan miehen mieltä sillä iltaan mennessä Velmu on aikalailla ärheä. Uskon sen kuitenkin tottuvan, ja sopeutuvan sillä Kultu myös kannustaa Velmua liikkumaan ja se taas tarkoittaa enemmän vapaaehtoista liikuntaa.

Kissat. No. Enpä ole ikinä nähnyt Uskoa niin pörheenä kun esittelin pennun pojille. Rufuskin sähähti ensimmäisen kerran, mutta ei nostanut karvojaan, eikä suinkaan paennut. Enemmänkin mielenkiintoa. Inesis katosi kuin pölyhiukkanen saharaan ja on vasta tänään tullut sängylle katsomaan pentua. Lucie puolestaan kulkisi vain perässä ja kyttäisi. Nako on myöskin hyvin kiinnostunut.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että tulevaisuus on aikalailla valoisa. Ei meitä ihan niin pienellä nujerreta.

Kevättä kuitenkin odotellaan. Puolen metrin lumivallit alkavat jo riittää niin minulle, kuin perheelleni. Saatika kissoille. Tytöt haluaisivat mennä jo ulos, mutta palaavat kiroten tarhasta. :D Kylmähän siellä on? Olemme saaneet tehtyä monia asioita, jotka ovat tähän mennessä vain roikkuneet.

Ja niin. Siirryn kasvattamaan CFAn puolelle monista syistä. Mieheni haluaisi kuitenkin kannattaa myös Kissaliittoa, ja keskusteltuamme asiasta, ymmärrän hänen ajatuksensa. Minulla on jo kasvattajanimi haussa CFAlle, ja kun suostuin CFFn eli Suomen CFA osaston hallitukseen jäseneksi, minun tieni on selvä.

Mutta se ei muuta suunnitelmiani. Hiutaleen T-pentue saa kevään aikana alkunsa (toivottavasti :P) Ja luultavasti syksyllä voimme odottaa myös toista pentuetta. Molempien pentujen isänä on meidän Rufus, mutta emot ovat sitten eri linjaisia. Aivan tarkoituksella. Ja tarkoituksena olisi edelleenkin suunnitella ja toteuttaa kotisivut kevään aikana, ja ajaa ne sitten käyttöön kunhan löydän sopivan palvelimen. Paljon suunnitelmia.

Joten kevättä odotellen.

~Jutta ja Hiutaleen karvainen sakki

Uusi koiranpentu!

2010-01-24T22:23:00.001-08:00

Se on vahvistettu ja varmennettu.

Kissalaamme saapuu uusi jäsen, kultainen noutaja. Aina Näpsän poismenosta asti on tuntunut siltä että joku puuttuu. Itseasiassa jokaisen lähdön jälkeen on jäänyt ontto olo. Mutta elämä jatkuu. Siellä sateenkaarisillalla on kolme rakasta lemmikkiäni, ja jokaista kaivataan, muistellaan ja surraan vieläkin. Kukaan tai mikään ei heitä korvaa.

Mutta elämä jatkuu. Viime viikolla osui silmiini pentue, joka oli syntynyt joulukuussa ja olisi luovutusiässä helmikuun alussa. Pidin vanhemmista, pidin pennuista. Pelkäsin, että kaikki olisivat menneet, mutta soitin silti. Ja samana päivänä kävimme katsomassa ja voin sanoa, ettei ole mitään suloisempaa kuin yhdeksän koiran pentua juoksemassa syliin... No okei. Kissanpennuilla on minuun se sama efekti. :D

Ja nyt sieltä on meille tulossa pentu. Kaunis sijoitusnarttu. Ja yhdessä lapseni kanssa laskemme päiviä siihen päivään jolloin tämä kultainen unelma on meille muuttamassa.

Mutta kissalan asioihin. Nako ja Inesis ovat viihtyneet erittäin hyvin keskenään. Lucien kanssa olin joutunut pähkäilemään ja pähkäilemään. Jo viime kesänä alkanut muutos siinä kissassa ei ole muuttanut suuntaansa, ja vaikka hetken näytti ihan hyvältä nakon suhteen, tilanne meni no, överiksi?

Lucie asustelee alakerran huoneessa ja sosialisoituu kyllä. Aivan omatoimisesti poikien kanssa. Ilmeisen hyvin, mutta koska siellä on nyt Rufus leikkaamaton ja Lucie leikkaamaton, en ihan soisi vapaata kanssakäymistä. :D

Tänään alan kuitenkin taas oman projektini siivoamisen suhteen. On niin paljon järjesteltävää ennen kuin olen tyytyväinen.

Vuoden 2009 yhteenveto

2009-12-31T12:40:00.000-08:00

Kevät?

Siitä en muista juurikaan. Olin kotona, tein töitä, ompelin cosplaypukuja... Kenties vedin sumussa kuitenkin? Kissojen suhteen aloin olla jo luovuttamassa, ja katselin vain kaihoten kuvia edesmenneistä, ja nykyisistä pilkukkaistani.

Kesä?

Se alkoi surullisella tapauksella. Menetimme kultaisen noutajamme Näpsän ja tuntui kuin pala itsestään olisi mennyt koiran myötä. Sen jälkeen alkoi taistelu Velmun elämästä, sillä cockerimme tuntui surevan kaveriaan todella paljon. Edelleenkin meillä on hiljaista ja uusi kultainen noutaja odottelee kenties meitä jo jossain. Tulevaisuudessa. Kesällä meille muutti kissalaamme uusi tulokas Rufus, lilatäplikäs kollipoika saksanmaalta.

Syksy?

Syksy on aikaa, jota en mielelläni muistele. Vaikka hyvääkin tapahtui, kuten Nakon, suklaatäplikkään tyttösen, muuttaminen meille asumaan, tapahtui vastavuoroisesti myös paljon pahaa.

Talvi?

Väsymys. Miten ihminen saattaakaan olla näin väsynyt?

Kokonaisuutena vuosi 2009 oli ylä ja alamäkeä, mutta hei. Hengissä selvittiin ja nyt katsellaan uutta vuotta 2010 aivan uusin silmin. Hiutaleen kissalaan on odotettavissa pentuja. Olemme myös odottelemassa toivomamme yhdistelmän toteutumista ja oman kultaisen noutajamme saamista.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, Marille Boliviliki kissalaan kauniista pojasta, Helenalle kuuntelevasta korvasta ja lenkkeilystä, Tiinalle maailmanparannuskahvituksista, Auroralle siitä, että olet jaksanut olla tukena. Jenni ja Afe, kiitos että olette olemassa. Katja, kiitos sinullekin olemassaolostasi.
Ja jos olen jotain unohtanut kiittää tässä, niin kiitos kaikille, jotka olette olleet kanssani ilossa ja surussa.

Ja nyt. Kohti parempaa uutta vuotta 2010!!!

<3

Tyttöjen kahnauksia

2009-11-20T12:06:00.000-08:00

Kissalan elämää parhaimmillaan.

Usko ja Rufus nauttiivat poikamiesboksistaan alakerrassa ja ovat omineet sen lukaalin itselleen. Olen vapaapäivinä saattanut nukkua päiväunia siellä sohvalla poikien kanssa takan lämmössä ja se on tassuterapiaa parhaimmillaan.

Nako pitää selvästi poikamme huonetta turvasatamanaan ja saan päivä päivältä enemmän uskoa siihen että hänestä vielä saadaan laumamme jäsen. Kysymys ei ole niinkään siitä, että Nako ei haluaisi. Vaan siitä, että hän olettaa selvästi, että kaikki kontakti toisiin on alistamista tai taistelua. Eli Nako sähisee jo valmiiksi, koska pelkää. Päivä päivältä olen kuitenkin totuttanut häntä ja siinä samassa meidän omia tyttöjämme uuteen tilanteeseen. Sinällään Inesis ja Nako voivat jo olla vapaasti, vaikka Insku onkin hieman raju leikkijä Nakon itsetunnon kannalta. Mutta Lucien ja Nakon välit ovat herkemmät ja sitä myöten aremmat. Puhutaan kuitenkin lauman kahdesta lisääntymiskykyisestä naaraasta.

Meillä elellään rauhallisesti. Niin rauhallisesti kuin Ocicat-perhe vain pystyy elämään. :) Pienet sähinät ja pähinät kuuluvat arkeen, enemmän huolestuisin jos niitä ei enää kuuluisikaan.

Jouluun on koko ajan vähemmän aikaa. :D

lauma kasvaa,

2009-10-24T10:55:00.000-07:00

Joskus asiat etenevät hurjaa vauhtia.

Eipä sitä olisi uskonut, että tämän vuoden lopulla meillä olisi kaikkiaan viisi ocicattia asumassa. Mutta asioiden edelle.

Näyttely meni hyvin, Rufus käyttäytyi hienosti, vaikkakin sai paikan vetoisuuden vuoksi flunssan itselleen. Se ei tahdo oikein mennä oli, joten ensi viikolla taitaisi olla eläinlääkärireissu edessä. Sinällään kissan ainoa vika oli "pienehkö" epätasaisuus. :D XL-kroppa ja S-koon pää. Voe voe näitä nuoria, tasaista kasvua taitaa olla vaikea saada. Immu puolestään leikki kuollutta lauantain ja vasta sunnuntaina oli enemmän oma itsensä. Vaikka saikin moitteita pienistä pilkuistaan, olin erittäin ylpeä.

Viime aikoina on sattunut paljon ja kaikenlaista henkilökohtaisella puolella, joten olin aivan unohtanut sen, että Nako oli tulossa juuri tästä näyttelystä meille asumaan. Huhhuijaa, mitään valmisteluja en ollut siis tehnyt ja palasin kotiin kolmen kissan (Rufus, Usko ja Nako) kanssa. Hieman sain vinon katseen aviomieheltä, mutta ei sen kummempaa.

Eli meillä on hieman lauman keskeistä kärhämää. Inesis ja Lucie olivat aluksi hyvin uteliaita, mutta Nakon saatua enemmän itseluottamusta ja sitä myöten enemmän halua (ja voimaa) sanoa vastaan, alkoivat nämä sähinät ja pähinät. Nakon suunnalta siis. Inesis ja Lucie eivät mene päälle, mutta kyllähän sitä karvat pystyssä katsellaan että mikähän kaverille tuli. Noh, aika aikaansa kutakin. Nako on kuitenkin jo kaksi vuotias, eli sopeutuminen vie varmasti aikaa.

Nakohan on siis Rufuksen morsian, ja joutui edellisessä kodissaan ongelmiin erittäin dominoivan naaraan kanssa.

:) Onneksi on isot tilat, ja vaikka joka kissalle oma huone. Enempää ei kyllä kärsi pitää, alkaa loppua jo aikakin, kun jokaisen kanssa haluaisi viettää aikaansa ja helliä ja rapsutella.

~JuttaK

Hiljaiseloa

2009-10-04T12:12:00.000-07:00

Ja odotellen uutta näyttelyä Helsingin vuosaaressa. Rufus, Usko ja yllättäen Immu liittyy seuraamme ja lähdemme avoimin mielin kohti näyttelyä.

Kotona olemme jälleen palanneet hieman kiristyneeseen tilaan. Inesis on oksennellut muutaman kerran ja haluaisi selkeästi vain olla. Sinällään hänen voinnissaan ei ole vikaa, ja tokihan näitä kausia on tullut ja lopulta pullahtanut sellainen karvakerä ulos. :) Saattaa olla syynä myös ruuan vaihto. Otin väliaikaisesti steriloiduille kissoille tarkoitetun ruuan käyttöön. Syynä tähän taas on vanhan rouvan hieman pyöreäksi käynyt muoto. :D

Toki pyöreyttä on myös pojilla. Usko on myöskin (päästyään varastamaan penturuokia) onnistunut kasvattamaan kauniin kummun ja yllättävää kyllä. Kasvava kollipoikamme on aikamoinen suursyöppö ja omistaa kauniin, pyöreän pentumasun. Ehkäpä on aika siirtyä toisenlaiseen ruokintatyyliin?

Rufus on kyllä varsinainen herranterttu pojaksi. Toistaiseksi ei merkkiäkään kolleilusta, kehrää sylissä ja ovat Uskon kanssa varsinainen pari.

Rakkautta ovat omat pilkut. <3

Näyttelykuulumisia.

2009-08-20T11:25:00.000-07:00

Viikonloppuinen näyttely meni hyvin. Rufus osasi olla hienosti ja otti varsin rennosti koko ajan. Saimme myös odottamamme oman Sturdin, joten oma pesä, paras pesä. <3
Ei enää taistelua näyttelyverhojen kanssa, eikä desifioimisia. Ja koska kyseessä on tuplasturdi, saan mukaani aina joko kaksi kissaa, yhden kissan tai kaksi ei-toistensa-kanssa-toimeen-tulevaa kissaa... Sturdin saa jaettua kahteen osaan, niin että saan siis kaksi omaa pesää.

Erinomainen keksintö.

Mutta näyttelyyn. Rufus oli kaksi kertaa ocipentujen ensimmäinen, kaksi kertaa toinen ja kaksi kertaa kolmas. Hän oli erittäin kyllästynyt koko ajan arvostelussa ollessaan ja sanoisin, että vain puolet tuomareista osasi loppujen lopuksi käsitellä häntä kunnolla. :) Mutta en ole pettynyt, kaikkea muuta. Olen ylpeä pikku mussukastani, joka kyllä kasvaa semmoista vaihtia että alta pois. Oikein mietityttää kuinka iso poika hänestä kasvaakaan, kun nyt jo mitat alkaavat olla Uskon tasoa.

Uusi elämämme tytöt vs pojat on alkanut erittäin hyvin. Olen jakanut jokaisella aikaa olla meidän kanssamme, ja osan ajastaan he viettäävät omissa tiloissaan. Tarkoittaen siis meidän makuuhuonettamme (tyttöjen reviiri), poikamme huonetta (poikien reviiri) ja muuta kämppää. Alakertaan on vielä tarkoitus muokata yksi laaja tila matkamme ajaksi pojille, koska vaikka saan heille hoitajan, en halua sulkea heitä vain yhteen huoneeseen.

Niin. Viikon päästä Pariisiin.

Sitä odotellessa...

~Jutta ja hiutaleen pilkut

Hmmm...

2009-08-13T12:03:00.000-07:00

Onkohan mitään parempaa kuin pilkukkaat kissat? Ei.

Kissat ovat ihania, ne valitsevat ja rakastavat ihmisiä pyyteettömästi, ilman kavalia taka-ajatuksia. Ehkä meidän olisi syytä ottaa niistä mallia? Meillä läpikäytiin Rufuksen myötä pieni flunssa epidemia, joka kärjistyi Lucien kohdalla antibiootteihin asti. Raukkaparalla meni jopa ääni yskiessä.

Ja toisaalla, pienessä mielessäni nautin hiljaisuudesta.

Rufus on sopeutunut erinomaisesti. Hän on kissana mitä ihanin, sosiaalinen ja kertakaikkisen rakastettava persoona! En vain pysty käsittämään, kuinka noin hyväluonteisen kissan saa kasvatettua. No hyvä on, pieni tahra maineessa on matkustaessa huutaminen. Jokatapauksessa, Rufus suuntaa ensimmäiseen näyttelyynsä viikonloppuna Helsingissä. CFAn näyttely, ja tosiaankin, jännitystä ilmassa. Usko lähtee mukaan seuraneidiksi.

Palaan asiaan näyttelyn jälkeen, ja toivottavasti kuvien kera. Valitettavasti uudella koneellani ei ole kuvankäsittelyohjelmaa, jolla saisin muokattua kuvat oikeaan kokoon. :(

Mutta. Nyt pakkaamaan kamppeita näyttelyä varten!

~Jutta ja hiutaleen ocit

Hiutaleen kissalan Proubly Presents!

2009-07-26T11:31:00.000-07:00

Tänään meillä oli vuoden kohokohta. Jota on siis odotettu kohta kaksi vuotta?
Pojan huoneessa sikeitä vetää lilatäplikäs ocicat Saksanmaalta. Tämä kaunokainen on ollut odotettu ja oletan myös että kaivattu tulokas meille. Elämä siis jatkuu. Poika on kaunis, upea kontrasti, kauniit täplät ja ihana luonne. Olen kai joskus sanonut, etten ota lilaa, mutta otan sanani takaisin. Ilmeisesti kissa saa nimekseen meillä Rufus, ja ristiäisiä vietetään, kunhan ehditään.
Kissasta suuren suuri kiitos Mari Koskelalle.

...Kuvia seuraa jahka poika toipuu pitkästä matkastaan.

Ironista muuten se, että kuukausien tauon jälkeen Lucie päätti aloittaa juoksut. Ja kiehnää siis kiimaisena kaiken liikkuvan edessä. :D Sekin on positiivinen merkki, neiti onkin aikamoisen tauon pitänyt.

Onni on pilkut, oli väri mikä hyvänsä. <3

~JuttaK

Eteenpäin.

2009-06-16T23:19:00.000-07:00

Meillä on hiljaista.

Meillä on kolme ocicattia sekä cockerspanieli, ja sanon, että meillä on hiljaista. Sitä vaan pitää asioita itsestäänselvyytenä kunnes niitä ei enää ole, ja sitten kun ne katoavat, niin on liian myöhäistä enää palata takaisin.

Suru on yhä paikalla, ja kaipuu kultaiseen koiraan aivan hirmuinen. Mutta elämä menee vaan eteenpäin. Juhannuksena menemme mökille useammaksi päiväksi, ja otamme mukaamme luultavasti Uskon. Tytöt jäävät kotivahdeiksi. Mökillä meillä ei ole oikein tilaa pitää kaikkia mukana. Ainakaan vielä. Ehkä sitten kun saamme rakennuksen siivottua loppuun asti. :)

Mutta tätä myöten, toivotan jokaiselle hyvää ja rauhallista Juhannusta ja muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä rakkaimpienne kanssa. Koskaan ei tiedä milloin se aika on päätöksessään.

~Jutta ja hiutaleen karvainen kööri

RIP

2009-06-06T14:26:00.000-07:00

Hiljaisuus vallitsi, kun palasimme kotiin lauantaina.

Hiljaisuus eteisessä, käytävässä ja syvä hiljaisuus myös rakkaan kultaisen noutajamme lepopaikalla. Kiitos kaikista näistä vuosista Näpsä.

Rakkaamme muistoa kunniottaen ovat tänään syttyneet kynttilät.

Afrodite alias neiti Näpsä, 28.6.2001-6.6.2009

Äidillä, Isillä ja Jamilla sekä mummolla ja papalla on kova ikävä sinua.

Näpsä haudattiin samana iltana mökin takapihalle, suuren riippakoivun alle.

vaikeuksia

2009-06-03T23:44:00.000-07:00

Tuntuu pahalta.

Näpsä parantui kohtutulehduksesta hyvin ja sitten viikko takaperin jotain alkoi mennä pieleen. Viikonlopun kuumat ilmat saivat minut ehkä varomattomaksi mutta maanantaina vein koiran kuitenkin eläinlääkäriin.

Tulos, nestettä keuhko-onteloissa ja maksa-arvot koholla. tulihan hirmuinen flash-back ensimmäiseen kissaani, joka jouduttiin lopettamaan vastaavassa tilanteessa, tosin silloin munuaisarvot olivat rajusti koholla.

Siitä on nyt muutama päivä, ja koira on huonona. Ei läähätä ihan niin rajusti, mutta ei myöskään syö (varsinkaan sitä maksasairaan koiran ruokaa, muutaman perunan kylläkin...) . Juo, pissaa (jopa lattioille vahinkoja) ja kävelee jäykästi. Tiedä sitten, onko tämä vain jäävuoren huippu ja lopun alkua. Toivon että ei.

Ja kyllä. Aina pennun ottaessani tiedän, että se viimeinen reissu on edessä. Ja itse vien jokaisen loppuun asti ja tähän mennessä jokainen sateenkaarisillalle siirtynyt lemmikkini on nukahtanut minun kyyneleeni turkissaan uneensa. Taistelematta en luovu, mutta kuten joku viisas joskun on todennut (ja lause jota viljelen itsekin mielelläni...)

Joskus suurin rakkauden osoitus on osata laskea irti.

~Jutta

kultaisia ongelmia

2009-05-01T12:24:00.000-07:00

Tai pikemminkin mätäisiä.

Ironiaa se että aloin tässä pari viikkoa sitten, kun neiti Näpsän juoksut loppuivat, miettiä hänen steriloimistaan välttääkseni esim. märkäkohdun. Viime sunnuntai-yönä neidillä alkoi ikäänkuin juoksut uudelleen ja hämmennyin. En tiennyt oikeastaan mitä tapahtui ja maanataina soitettiin hti eläinlääkärille.

Märkäkohtu ja tiistaille leikkausaika. No olihan se shokki ja maanantai tiistai välinen yö menikin sitten horroksessa ja osin valvoessa typykän vierellä. Eipä sitä osannut arvata eikä oikeastaan edes tunnistaa, vaikka paljon olinkin asiasta lukenut? Jälkeenpäin on pirun hyvä olla jälkiviisas ja todeta et olishan se pitänyt tajuta aiemmin.

Pääasia on kuitenkin, että Näpsä leikattiin onnistuneesti Tiistaina, pankkitiliin tuli iso lovi, mutta tänään neiti jo hieman kipaili pihamaalla. Onhan hän yhä väsynyt ja aristaa vatsaansa, ja ilmeisesti menee pidempää tavoittaa kunnon pidätyskyky. Kakkiminenkin näytti olevan hankalaa, mutta hiljaa ja rauhallisesti edeten.

Onni on kultainen koiruli varastamassa Grillipihviä. <3

Kevättä

2009-03-10T00:59:00.000-07:00

Aika Kuluu todella nopeaan. Kyllä se on kevät tuloillaan, ei siitä auta mikään. Avasimme kissatarhan ovet aurinkoisena päivänä ja tytöt riensivät innoissaan sinne. Vain palatakseen hetkeä myöhemmin kauhian valituksen kanssa. No. Olihan siellä lunta ja kaikesta huolimatta kylmä.

Yksi asia, joka sai jokaisen otuksen sekaisin oli tuore heinä. Myönnän, olin laiska ja ostin vehnanoraspurkin kaupasta ja laitoin sen lattialle. Tytöt ensimmäisenä.

Kuvasta näkyy meidän nokkimisjärjestys ruokakupilla. Inesis valtasi tuoreen puskan ensimmäisenä ja istui siinä mutustellen pitkän tovin, ennen kuin Lucie sai minkäänlaista sananvuoroa oman vuoronsa suhteen.

Vein toki heinää myös Uskolle, hänen omaan lukaaliinsa, ja herra nautti. Jopa niin että pörhisteli karvojaan ja leikki isoa poikaa ennen kuin taas palasi heinätupsun luokse. Jopa kuvastakin sen pörhöilyn näkee.

Sopeutuminen etenee. Usko on menettänyt... Eli siis. Kertaukseksi. Usko kastroitiin marraskuussa ja vasta nyt hän on menettänyt tarpeen hypätä joka tytön selkään. Ihmettelyä herättää typyköiden kurja asenne, mutta jokatapauksessa, nyt on jo toivoa paremmasta. Sen lisäksi pojalle on tullut selkeät kastraatti pussukat mahan alle ja se on suorastaan surkuhupaisaa.

Että vähitellen hyvä tulee.

Unnaa katsomassa

2009-01-25T06:59:00.000-08:00

Heipä hei.

Kävin jälleen katsomassa kasvattiani Hiutaleen Unna Undómieltä, joka sai n. 10 viikkoa sitten kuusi suloista ja kaunista ruskeatäplikästä pentua!!! Unna on Kittelän Satu Korhosen omistama ja asuu sijoituskodissa Jämsän seudulla. Kuten kuvasta huomaa, Unna on jo korviaan myöten täynnä villikkojaan, ja nukkuu vallan tyytyväisenä paikoilla, johon pennut eivät pääse tai eivät mahdu nukkumaan aivan vieressä.

Pentuja on tosiaan se kuusi ja nostan hattua hoitajille, koska näiden viikarien tunnistaminen on todellista työtä parhaimmillaan. :D Jollakin on "koukku" niskassa, toisella kaksi täplää renkaan sisässä lavassa ja kolmannella häränsilmä kyljessä. Juust name it! Mutta suloisia ne ovat.

Ja kohta näidenkin ocicattien matka kohti uusia koteja alkaa.

Meillä menee hiljaiselolla. Uskon sopeuttaminen kastraation jälkeen omaan laumaamme ei ole edennyt toiveideni mukaisesti. Lucie ja Usko tulevat vielä jotenkuten toimeen, mutta Usko ja Inesis... Kumpa keksisin keinon heidän välilleen. Isojen tilojen suuret edut ovat siinä, että saan annettua jokaiselle oman tilan ja mahdollisuuden vuorollaan olla meidän seurassamme. Pientä etenemistä on kyllä koko ajan, mutta hidasta. Toooodella hidasta.

Lopuksi tähän vielä pari pentukuvaa Unnan luota.
Talvista päivänjatkoa kaikille!!!

Hiutaleen Ocicatit Toivottavat sinut Tervetulleeksi!

2009-01-11T09:05:00.000-08:00

Tervetuloa Hiutaleen kissalan Blogiin.

Täältä voit lukea meidän tapahtumistamme, kissoistamme sekä perhe-elämästämme ocicattien ja koirien keskellä. Ocicat rotuun voit parhaiten tutustua osoitteessa www.ocicat.fi, josta löytyy tietoa jos jonkinlaista. :) Tietenkin jokainen kissa on yksilö, joten esimerkiksi luonne-eroja pentueenkin sisällä on paljon.

Hiutaleen kissala sai nimensä ocicattien pilkuista, jotka muistuttivat mielestäni lumihiutaleita. Meillä on ollut kolme pentuetta ja olemme monet ilot ja surut jo kokeneet vielä varsin lyhyellä kasvatustaipaleellamme. Ensimmäinen ocicattini on Sinimiiru Sylvi Säihke, ruskeatäplikäs, tulinen rouva. Kuvassa Inesis nauttii ulkotarhassamme lämpöisestä kesäpäivästä.

Kissalanimi on ollut olemassa vuodesta 2003 asti, jolloin syntyi ensimmäinen pentueemme. Sen ainokainen pentu, Hiutaleen Haldir Haltia, siirtyi sateenkaarisillalle vain 2,5 vuoden iässä. Jos joku kissa syntyy huonojen tähtien alla... niin se oli Töötsä. Hän ei kuitenkaan koskaan unohdu.

Alkuvuodesta 2004 meille muutti Ruotsista kaunis ocicat Mumindalens Kabuki, jonka nimesimme Lucieksi. 2004 keväällä näki päivänvalon myös kissalamme toinen pentue, joka oli no, en voi sanoa pettymys, mutta surullinen silti. Viidestä pennusta vain kaksi selvisi ja heistäkin toisella, Hiutaleen Ilo Ikuisella, on rintalastassa luutumishäiriö. Ilo elelee kuitenkin aivan normaalia kissanelämää omassa perheessään. Ilon veli, Hiutaleen Immu Ikiliikkuja, oli terve, iso ja tumma ruskeatäplikäs ja pääsi aikanaan myös omaan kotiinsa.

2005 syntyi kolmas pentue. Lucien ja Töötsän rakkauden lapset, Hiutaleen Unna Undómiel, Usko Uskomaton, Ukko Uljas sekä Uuno Utelias. Unna siirtyi Kittelän kasvattajalle, Satu Korhosen omistukseen, itse pidin Uskon ja Ukko ja Uuno siirtyivät omiin perheisiinsä. Uuno siirtyi tapaturmaisesti sateenkaaren toiselle puolelle kesällä 2008.

Usko on veljiensä tavoin mustahopeätäplikäs, hyvin itsetietoinen kastraatti. Ongelmia on tyttöjemme kanssa, koskapa herra haluaisi olla pomo ja tytöt eivät asiaa aivan noin vain sulata.

Kultainen noutajamme Neiti Näpsä. Hän on saapunut meille 2001 kesällä ja on kaikkea sitä mitä odotinkin. Kultainen koira siis. :D Ei koske riistaan, eikä enää käy näyttelyissä verikorvien vuoksi. Molemmat korvanlehdet ovat ikävän käppyräiset, vaikkei sitä ulospäin näekkään.

Ja vuonna 2002 meille kotiutui myös cockerspanieli uros Velmu. Nimensä veroinen, älykäs ja vilkas koira, joka itseasiassa pyyhki kaikki oletukseni cockereista taivaan tuuliin. Velmu on koira, jolla on vain yksi omistaja ja se olen minä. Vuosien myötä meno ei ole rauhoittunut, mutta malttia on tullut lisää.