Vaikkakin ocicatkanta on suklaavoittoinen ja ymmärrän myös sen värin viehätyksen, itse päätin ylläpitää ja vaalia muita värejä.
Silloin, vuosia sitten haaveilin myös tilanteesta, jossa minulla olisi useampi kissa näyttelyssä ja kaikki eri väreissä. Että voisin näyttää ihmisille millaisia nämä harvemmin nähtävät värit ovat luonnossa ja kuinka kauniita ne oikeasti ovat. Lila ei sano kissanvärinä monellekaan mitään, mutta Rufus on näyttänyt mitä se on parhaimmillaan.
Tämän kasvatukseni huippukohta tapahtui Tukholman CFAn näyttelyssä tammikuun alussa. Avoimen luokan oceja oli kolme, Rufus (lila) Reno (kaneli) sekä Terttu (beige). Vanhempi miestuomari käveli käsiään pyyhkien ocicattien rivin ohi, tarkensi hieman katsettaan ja käveli uudelleen. Hän pyöritteli päätään, tarkasteli aikansa vierekkäisissä arvosteluhäkeissä olevia Rufusta ja Terttua. Hän arvosteli kissat, tarkasti jopa rotustandardista värimääritelmiä ja asetti kissat paremmuusjärjestykseen: Reno, Terttu, Rufus. Huokaisin jo tyytyväisenä, kun tuomari palasi Renon häkin luokse ja sanoi, että tässä on harvinainen väriskaala, joten katsokaa tarkasti, moni ei tule tällaista näkemään. Hän katsoi Renoa ja totesi värin olevan intessiivisin punainen mitä hän on nähnyt. Kyseisen värin edustajia hän oli nähnyt muutamia. Rufuksen kohdalla hän kehui rakennetta ja kontrastia yhdestä vaativimmista väreistä. Ja lopuksi totesi, että on nähnyt yhden ainoan lilatäplikkään ocicatin ennen tätä.
Tertun, oman kasvattini kohdalla, hän pyöritteli päätään ja sanoi, ettei ole ikinä nähnyt beigetäplikästä ocicattia aiemmin. Sen jälkeen mies kysyi kuka kissat omistaa ja olin onnesta soikeana kun sain viitata.
Tämän jälkeen tämä amerikkalainen tuomari kiitti minua mahdollisuudesta nähdä näin hienoa esimerkkejä näistä väreistä ja eritoten siitä, että sai nähdä lilan ja beigen rinnakkain ja nähdä luonnossa sen värieron joka erottaa nämä kaksi väriä toisistaan.
Olin sanaton.
Seuraavaan CFAn näyttelyyn maaliskuussa tuon ylpeänä omista väriharvinaisuuksistani Rufuksen ja Renon, Tertun ja Armaksen. Sen lisäksi näyttelyssä tullaan näkemään myös Alma, Armaksen sisko ja jälleen uusi väri nähtäväksi. Olen nyt siinä hetkessä, missä haaveillin. Näyttelykissani edustavat kaikki eri väriä ja ovat luonteeltaan uskomattoman hyväpäisiä ja leikkisiä.
... Tertulla on ehkä hieman turhan paljon sanottavaa. :P
Koskisen Marjalle (syypää sille, että meillä on ocicatteja :P) suuret kiitokset matka seurasta ja siitä että olet olemassa. Kanssasi on ihanan helppo tehdä yhteistyötä kissojen suhteen.
Koskelan Marille kiitos Rufusta ja Renosta. Ilman näitä kahta minulla ei olisi ollut jatkotoiveita.
En voi sanoa muutakuin, että olen äärimmäisen onnellisessa asemassa niin kissojeni, kasvattieni omistajien sekä muiden yhteistyökumppaneideni suhteen. Lopuksi uutukainen studiokuva kissalamme veteraanista, Inesis (Sinimiiru Sylvi Säihke), maaliskuussa 10 vuotta täyteen.
Talvisin terveisin
JuttaK
