Tarjoilija, pullassani on KARVA!

... Vain yksi? Onnenpekka.

Olen eläinrakas. Minulla on lemmikkejä, jotka kuluttavat rahani, hermoni ja asuntoni, mutta jotka rakastavat minua pyyteettömästi ja koko sydämellään. Ne tiputtelevat karvojaan pitkin ja poikin, ja usein oksentelevat juuri sille puhtaalle matolle, vaikka vaihtoehtona olisikin jo pidempään lattialla ollut matto. Olettaen, että Matot ovat saaneet olla lattialla levällään, eikä tyylikkäinä läjinä pitkin seinän vieruksia.

Ne asuvat meillä. Meillä vierailee harvakseltaan ihmisiä, joista suurinosa vain poistaa karvan ja jatkaa normaalisti. Heilläkin on samanlaisia kotonaan. Mutta vieraat joiden kasvoilta saatan lukea tyrmistyksen ja jopa kuvotuksen... Sanoisin, että ne asuvat täällä, sinä et, deal with it. Mietin joskus että voisi aloittaa analysoinnin.
Se on liian lyhyt ollakseen minun karvani.
Se on vaalea ja pidempisorttinen.
Analyysin tulos: Rotu Kultainen Noutaja. Nimi Kultu.
Se on lyhyt, raidalllinen ja sävyt kulkevat mustasta tummanruskean kautta vaaleaan.
Rotu: Ocicat. Nimi: Inesis.

Missä on se suvaitsevuus? Kukaan ei koskaan sano että viitsisitko pistää ne kiljuvat lapsesi pihalle, kun ne häiritsevät. Kukaan ei koe niin kärjistettyjä ällötyksen ilmeitä kun joutuu koskemaan kuolaavaan vauvaan? Jos meillä kyläilevällä ihmisella on pokkaa sanoa että pistä koirat pihalle kun me olemme täällä, on minulla pokkaa sanoa, pistä lapsesi pihalle, se haisee (kakkavaippa!)

Myönnän olevani hyvin kyllästynyt erinäisiin vieraisiin, joita on pakko väliin sietää ja aina heidän käymisensä jälkeen tunnen olevani huono ihminen. Mutta ainakin olen rehellisesti se mikä olen.

Minä olen elämäni valinnut, ja olen siihen tyytyväinen. Minulla on ihana mies, lapsi ja lauma karvaisia mussukoita. Olen onnellinen.

Entäpä sitten kasvatus?

Minulla on upea pentue luovutusiässä. Alma, kaunissinitäplikäs muuttaa Kuopion suunnalle. Ansa, tawnyticket isokorva muuttaa Raisioon ja Armas, tawnytäplikäs Aragorn, ihmisten viimeinen kuningas, muuttaa meille. Omaa kotia etsii vielä Beigetäplikäs Asta sekä Beigeticket Armi.

beige on värinä vaikea ja vaikka nämä kaksi ovatkin kauniita värin edustajia, ne häviävät monesti vahvojen värien alle. Itse olen viime vuosina oppinut arvostamaan dilluuttivärejä enemmän kuin aiemmin. Rufus, lilatäplikäs kollini on yhä huikean kaunis kontrastinen. Hänen tyttärensä Terttu on beigetäplikäs ja perinyt isänsä luonteen, rakenteen ja mielettömän hyvän kontrastin. Ehkä jonain päivänä nämäkin värit löytävät tiensä ihmisten sydämiin... <3

Syksyisin terveisin

Jutta ja Hiutaleen Ocit